Sarjassa täysin metsään menneitä tulkintojani kirjoitan ajankohtaisen harhakatsauksen brittien brexit-murheisiin.
"Totena" on pidettävä, että
- Corbyn on Britti-imperiumin epäsuosituin pääministeriehdokas ikinä,
- Johnson on mitatun historian alimmalla uskottavuusluvulla hallitseva pääministeri,
- Nigel Farage on äänestäjien silmissä selkeimmin brexitiä ehdoista riippumatta ajava poliitiko,
- kolmen vuoden sekoilun jälkeen brittiäänestäjät haluavat ensisijaisesti brexit-kysymyksen ratkaisua ja "brexit"/"leave" dikotomia on rapautumassa "get it done"-turhauman edessä.
-
Hämmennystä aiheuttaa, että
- emme tiedä onko brittiläisessä keskustelussa pallo hukassa vai onko meiltä brittiläisen keskustelun suhteen pallo hukassa
- emme oikein ymmärrä (edellinen huomioon ottaen) ymmmärrämmekö sitä logiikkaa, jolla "winner takes all"- asetelma ajaa neuvottelemaan voittajan jo ennen vaaleja sen sijaan, että vaalien jälkeen kokoonnuttaisiin aamuyön uutisointiin saakka "Säätytalolle",
- haettaessa vaaleilla ratkaisua brexitiin, ei tehdäkään uutta kansanäänestystä brexitistä vaan viritetään parlamenttivaalit siten, että äänestäjillä on maksimaalinen ristiriita valinnassaan ja
- valtakunnallisesti suurimpien puolueiden johtajat ovat henkilöinä ensisijaiset esteet äänestää näitä puolueita.
Sekoilupelissä
- 30% konservatiiveista kannattaa brexitistä luopumista, mutta eivät voi äänestää liberaalidemokraatteja pelossa, että nämä liittoutuisivat "taistolaisen" Corbynin kanssa viideksi vuodeksi yhteistyöhön Putinin pooliin ja
- 30% työväenliikkeen äänestäjistä haluaa brexitin, mutta ei Johnsonia viideksi vuodeksi pääministeriksi ja
- sekä brexitin kannattajat että vastustajat ovat taktisen äänestyksen organisoinnissa päätyneet surkean riitaisaan hajaannukseen.
On siis jo aika asettaa vedonlyöntipunta brexitille eli Putinin räkänaurulle.
mks
PS: Loppujen lopuksi Corbyn tullaan muistamaan sinä historiallisena ääliönä, jonka sokaistunut henkilökohtainen ambitio johti britit ulos EU:sta.