Pidän mks:n ajatusta populismin/fiktion suhteesta arkiseen todellisuuteen aika hyvin osuvana. Kaikkihan tiedämme, että Internetissä totuus ja fiktio ovat täysin erottamattomassa solmussa (vaikka meistä jokainen varmasti mielestään osaa sen erottelun tehdä). Trump edustaa täydellisesti tällaista uutta tietokäsitystä, jossa todellisella tiedolla ja asiantuntemuksella ei oikeastaan ole enää käyttöä, viihde on ajanut sen yli.
Miksi näin on? Minulla tulee mieleen muutama hahmotelma, kaikki ovat aika negatiivisia (pahoitteluni).
1) Sivuoire demokratian kuolemasta. Demokratialla ei enää ole todellista vaikutusvaltaa, joten se on ihan sama millä perusteella äänestetään ja ketä, pääasia että on hauskaa.
2) Globaalin tason vallankaappaus, jota masinoidaan jollakin sumealla logiikalla.
3) Politiikan tasolla näkyvä oire suuremmasta trendistä, jossa eletään ns. viimeistä päivää, jonkinlaista viivytystaistelua. Tämä taistelu on ollut näkyvissä jo pidempään liike-elämän puolella ja jotkut ajoittavat sen alun tupakkateollisuuden lobbaamiseen. Vaikka tiedetään totuus, valehdellaan tietoisesti niin kauan kun vielä on mahdollista kiskoa profittia. Jos tämä ajatus ulotetaan pidemmälle, ekokatastrofiin tai luonnonvarojen ehtymiseen, miten ihmiskunta kollektiivina voisi käyttäytyä? Varmaankin siten, että totuus unohtuu ensimmäisenä ja täysin tarpeettomana. Viihdytään irvistys kasvoilla.
Tuo viimeinen kohta tulee irvokkaasti näkyväksi Lähi-idän aavikoille rakennetuissa kaupungeissa. Vaikka he tietävät, että öljyjuhlat ovat pian ohi, nuo kaupungit nousevat autiomaan hiekasta kuin jokin groteski teräksestä ja lasista rakennettu piirilevy, jossa bittien sijaan kulkee öljysheikkejä ökymaastureilla. He tietävät, että lapsenlapsensa ajavat vielä kamelia (kirjaimellinen lainaus jonkun sheikin aforismista).
Olen kyllä ottanut huomioon senkin, että olen itse vain tusinakulttuuripessimisti (maailman toisiksi vanhin ammatti, kuulemma) ja maailma onkin kaunis paikka, joka kulkee juuri oikeaan suuntaan. Nuorten optimismi perustuukin todellisuuteen, omani on harhaista. Kaikkihan on vain todennäköisyyksiä, eikö? Tämä vaihtoehto kaiketi vastaisi mks:n mediaoptimismia, joten lisätään varauksella myös:
4) Elämme tiedonvälityksen ja tietokäsityksen turbulenssissa, jonkinlaisessa kollektiivisessa epämukavuusalueessa, oppimiskäyrän jyrkässä pisteessä. Ongelmat kyllä ratkaistaan aikanaan kunhan uusia työkaluja opitaan käyttämään. (Luonnollisesti annan tälle vaihtoehdolle hieman pienemmän todennäköisyyden, koska se ei ruoki pessimismiäni).