Minä olen Boyd+Richerson'in Ei ainoastaan geeneistä, Lokki-Saura Tigerstedt'n: Evoluutio jne - opetuslapsia enkä missään nimessä voi jättää mahdollisia geenieroja tai muita syitä käsittelemättä vain siksi ettei jotain kiinnosta tai joku lämpiä (tai jotkut oikeistolaiset käyttää lyömäaseena).
Enkä halua että jättäisit käsittelemättä; ole hyvä ja käsittele! Käytin sanamuotona "en lämpeä tippaakaan", koska ajattelin että se ei ole kategorinen epääminen... vaan jättää tilaa erimielisyydelle
Ensinnäkin P-Euroopassa laktoosi-intoleranssia(geeniä) on vain luokkaa 5%, kun taas Aasiassa ja Afrikassa 90%. [3] Tämä vaikuttaa maatalouteen ja -kulttuuriin. Oikeasti: vuorovaikutuksessa molemmat kehittyivät tähän suuntaan.
Chia et al kirjoittavat:
"Evident from the writings of Socrates and Lao Tzu, cultural divergences in ancient Western and East Asian philosophical views of the self are thought to have emerged early in human history (Markus & Kitayama 1991; Triandis 1995; Nisbett et al. 2001). However, a parsimonious explanation of the origin of individualistic and collectivistic cultural values has largely remained elusive." [2]
Tuon mukaan vihjataan että lännen individualismin ja idän kollektivisuuden kulttuurierot olisivat hyvin syvällä paljon ennen keskiajan kapitalismia ja uskonkiistoja.
Chiao ja Blizinsky huomaavat lännen ja idän välillä huomattavat erot (SLC6A4)-serotoniini-geenin eri variaatioiden S ja L-muodon yleisyydessä. S-muotoa on Euroopassa 40-45%:lla mutta Itä-Aasiassa peräti 70-80%. Tämä vaikuttaa ahdistuneisuuteen ja epäsuorasti mahdollisesti siihen kuinka hän kokee toisen ihmisen kanssa ristiriidat. S-muodon kantaja voi ahdistua lujemmin jos on toisinajattelija, individualisti ja kansat jossa on paljon S:ää tuppaavat olemaan kollektivistisia ja ihmiset pyrkii keskinäiseen harmoniaan. (korrelaatiokuva Figure 1, [2]).
Mutta taaskaan geenimuutokset ei olla tarvinnut olla edellä, vaan esitetään (luen: vihjauksena), että sitä edelsivät taudit malaria, lepra, pilkkukuume) ja niiden aiheuttama uusien kollektiviisuuden normien paine muutti myös S-geenin frekvenssiä.
Eli S-muoto olisi seuraus eikä varsinainen itsenäinen alkusyy.
"That is, nations with greater historical and contemporary prevalence of disease-causing pathogens or infectious diseases (e.g. malaria, typhus and leprosy) are more likely to endorse collectivistic cultural norms, likely due to the anti-pathogen defence function that collectivistic norms may serve. Given the adaptive value of collectivistic cultural values, it is possible that increased pathogen prevalence in East Asian regions may be associated with increased collectivistic values due to genetic selection of the S allele of the serotonin transporter gene within collectivistic cultures." [2]
Boyd+Richersonin hengessä tulkiten:
Taudit, kollektiivisuuden normi ja S-serotoniinigeenimuodon yleistyminen molemmat kitkivät Aasian yhteisöstä "oman polun luovia tallaajia" ja teki heistä luusereita. (kuten VTT Erkki Kauhanen [1] nimittää).
Ja syy sille, miksi "en lämpeä" on se, että Eurooppaa on kuvattu hyvin samankaltaiseksi kollektiiviseksi maanosaksi kuin Aasiaa vielä hyvin pitkälle historiassaan.
Korpela kuvaa millaisia poliittisia päätöksiä on havaittavissa eurooppalaisen yksilöllistymiskehityksen taustalla. Mutta toki, ainakaan vielä minulle ei ole selvää miksi antiikin Kreikassa "keksitty"
yksilö raivasi tiensä eurooppalaiseen maailmankuvaan niin voimakkaasti. Sekä eurooppalainen että lähi-itäinen kulttuuripiiri on taustaltaan aivan yhtä hellenististä, ja molemmilla olisi perintonsä kautta ollut mahdollista poimia
yksilö ajattelunsa pohjaksi.
Lukemani kuvaukset tuntuvat ehdottavan, että eurooppalaisen sivistyksen yksilöllistymisen juuret ovat kaukana historiassa; mutta että yksilöllistyminen realisoitui modernia maailmaa kohti siirryttäessä; modernin valtion syntyessä ihmisistä tuli valtioiden vallan yksilösubjekteja, ei niinkään suvun tai klaanin määrittämiä. Ja edelleen, tämä kehitys oli asteittaista siten, että se kaikkein "barbaarisin rahvas" tehtiin vallan yksilösubjekteiksi viimeisenä, demokraattisen aallon seurauksena. Sitä ennen niin papisto, ruhtinaat, aateliset, eliitti, oli eurooppalaisen yksilökeskeisen sivilisaation materiaa.
Mutta: on myös totta, kuten monet ovat huomauttaneet: rahvaan ajatuksia ennen 1900-lukua on hyvin, hyvin hankala selvittää. He eivät osanneet lukea tai kirjoittaa, eivätkä jättäneet välttämättä kovin luotettavaa perintöä tutkittavaksi. Tämän kanssa painiskelee mm. Hobsbawm teoksessaan "nationalismi": hän yrittää pohtia missä määrin nationalismin juuret voisivat kummuta rahvaan tietoisuudesta. Mutta mistäpä sitä luotettavasti jäljittäisi, jäljet ovat huomattavasti heikommat kuin vaikka liberaalin porvariston salonkidebattien suhteen. McNeill & McNeill (2003[2005], 211-212) tosin tuntuvat jäljittävän 1300-luvulla Länsi-Euroopassa nousseen yhteiskunnallisen kehityksen kohti ylijäämää kerryttävää perheryhmät ylittävää kaupallista yritteliäisyyttä
kyntöryhmiin (!!). He siis ajattelevat jopa että eurooppalaistyyppisen kansalaisyhteiskunnan taustalla olisi sekayhteistyön kautta tuottavuutta merkittävästi lisännyt viljelyorganisaatio. Joka kumpusi tietenkin nimenomaan rahvaan parista, heidän, jotka raahasivat jalkojaan mudassa ja paskassa ja vetivät kyntöauraa Loire- ja Elbejokien välisellä alueella (jonka olosuhteet ohjasivat tällaiseen viljelyn tapaan). Jos ajatellaan että tämä spekulaatio pitää paikkansa, niin silloin eliitin alkaessa yksilöllistyä, oli rahvaan parissa jo "valmius" omaksua ei-kollektiivinen tapa hahmottaa sosio-ekonomista maailmaa: tästä melko demokraattisesta näkökulmasta tietyt Länsi-Euroopan ydinalueet (tai: alueet, jotka olivat osoittautuvia ydinalueiksi) olivat jo muodostamassa kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta oleellista sosiaalis-taloudellista järjestelmää, ennen kuin valistus eliitin välityksellä ehti heidät subjektivoida. Ehkä jopa niin päin, että jossain mielessä koko kehityksen taustalla on vernakulaari sosiaalisen kudoksen tarttuminen ilmaston ja maantieteen tarjoamiin etuihin.
Mutta mikään maantieto, ilmasto tai genetiikka ei ehdollista eurooppalaistumassa olevaa sosiaalista ja yhteiskunnallista verkostoa reagoimaan kaivamalla naftaliinista roomalainen laki, tai oikeammin roomalaisen lain perinne. Tai kaivamalla naftaliinista Antiikin perintö, ensin taiteessa ja sivistyksessä, ja sitten kohti 1900-lukua kuljettaessa sen radikaalidemokraattinen poliittinen perintö. Nämä ovat minusta melko
kontingentteja reaktioita siihen faktaan, että syystä tai toisesta läntinen Eurooppa oli vastaanottavainen yksilöllistymiskehitykselle. Länsi saattaisi määrittyä eri tavoin, jos esimerkiksi roomalaisen lain perinnettä ei olisi uudelleenlöydetty, vaan esimerkiksi brittiläistyylinen germaanisperäinen mutta anglo-amerikkalaiseksi identifioitunut
common law -perinne olisi a.) säilynyt ilman vaikutusta roomalaisen säädösoikeudellisen lain rationaalisesta luonteesta, ja b.) tämä ilman vaikutuksia kehittynyt tapaoikeus olisi muodostunut koko läntisen Euroopan kattavaksi traditioksi. Esimerkkini saattaa olla huono, sillä en ole varma missä määrin
common law olisi voinut, joustavuudestaan huolimatta, sopeutua vallinneisiin olosuhteisiin ja muokata niitä omasta käsitteellisestä näkökulmastaan käsin ilman roomalaisen tradition vaikutusta 1300-luvulla.
Jos geneettinen yksilöllisyys on totta, tai osaselitys, olisi varmaankin paikallaan verrata missä mielessä eurooppalainen heimo-, klaani- tai sukukeskeinen yhteiskunnallinen rakenne oli
yksilöllisempää kuin aasialainen tai mustan Afrikan vastaava. Sinä aikana, kun molemmat de facto olivat yhä kollektiivisia sosiaaliselta rakenteeltaan. Koska jos yksilöllisyys on suorastaan geneettistä, tämän yksilöllisyyden luulisi heijastuvan myös modernin yksilöllisyyden taa; luulisi että yksilöllisyyden jatkumo ei olisi paikannettavissa tähän mm. Korpelan kuvaamaan poliittista kontingenssiä peilaavaan kehityskulkuun.