Kirjoittaja Aihe: Elokuvaketju  (Luettu 19422 kertaa)

Lenny

  • Vieras
Elokuvaketju
« : Ti 08.03.2016, 07:58:23 »
Foorumi tarvitsee ehdottomasti elokuvaketjun. Ketjun aloittajana rohkenen ehdottaa paria käytäntöä. Ensinnäkin, jos mahdollista, ilmoitetaan media josta elokuva on katsottavissa (TV, Areena, Netflux, MUBI, HBO, papan wanha VHS jne). Toisekseen, merkitään juonipaljastukset mahdollisimman selkeästi.

Aloitan waden Jatkumolla suosittelemasta Walerian Borowczyk:n The Beast (MUBI) vuodelta 1975.

Elokuvassa käsitellään arkkityyppistä hirvion ja kaunottaren seksuaalista suhdetta, mutta täydellisen estottamalla ja shokeeraavalla tavalla. Täytyy tunnustaa, että vaikka kaikenlaista on tullut nähtyä, tämä elokuva herätteli minussa sellaisia tuntemuksia jotka olin jo unohtanut. Elokuva oli samanaikaisesti hauska, jännittävä ja kuvottava. Omituinen yhdistelmä tuntemuksia, jotka puristivat tiukasti pihteinsä. Tuskin vaihdoin edes asentoa katsellessa koko sen puolentoista tunnin keston.

Arvosana: 8/10



Juonipaljastus

Tarina sijoittuu jonnekin Ranskan maaseudulle, vanhan aatelissuvun linnaan. Suvun kipsikätistä poikaa Mathurinia ollaan naittamassa varakkaan liikemiehen tyttärelle, joka sitten ilmaantuu tiluksille tätinsä seurassa. Heti linnaan saapuessa tytär huomaa joutuneensa keskelle salaperäisiä ja kiihoittavia vihjauksia linnan menneisyydestä, jonka keskiössä vaikuttaa olevan Romilda de l'Esperance, suomalaisen Sirpa Lanen näyttelemä n. 200 vuotta aikaisemmin elänyt aatelissuvun nainen. Elokuvan tapahtumat etenevät nopeasti, yhden iltapäivän aikana. Kun seurue vetäytyy päivällisen jälkeen siestalle, alkaa liikemiehen tytär näkemään omituista unta, jossa Romilda harjoittaa irstasta sodomiaa jonkinlaisen ihmissuden kanssa. Tämä kohtaus on elokuvan likainen kliimaksi. Loputtomalta tuntuva takaa-ajo, taustalla soiva kiihkeä cembalo, pedon sykkivä ja vuotava fallos. Tytär herää unestaan ja kuvittelee viereisessä huoneessa nukkuvalla Mathurinilla olevan jotakin tekemistä asian kanssa. Marthurin on kuitenkin tajuttomana. Siinä rytäkässä sitten paljastuu, että Marthurin on itsekin unen pedon sukua, kipsin alta paljastuu pitkäkyntinen ja karvainen pedon koura. Tytär ja täti pakenevat paikalta.

wade

  • Vieras
Vs: Elokuvaketju
« Vastaus #1 : Ti 08.03.2016, 09:10:31 »
Hienoa että katsoit elokuvan! (Seuraavassa jossain mielessä selkeitä juonipaljastuksia, mutta enemmän temaattista spekulaatiota.)

Muutama reunahuomio elokuvaan liittyen: ensinnä, kun suvun esiäiti Romilda de l'Esperance (siis Sirpa Lane, oik. Sirpa Salo Suomen Turusta) pakenee mustan pedon siemennestettä pulppuavaa penistä kartanoa ympäröivässä luonnontilaisessa metsässä, kyse ei ehkä ole (vain) ajassa hyppäämisestä. Itse ajattelen sen enemmän allegoriana aateliskartanon asukkaiden psyyken tiedostamattomasta kerroksesta. Sakea metsä, joka ympäröi aateliskartanoa ja johon kartano hukkuu; metsässä vaaniva (luonteeltaan seksuaalinen) peto, joka uhkaa ottaa perheen merkkinaisen väkisin. Tällaisessa symbolisen tason raiskauksessa pelottavinta ei ole raiskatuksi tuleminen, vaan pelko siitä, että raiskaus olisikin nautinnollista ja vapauttavaa. Se pakottaisi oman minän eräänlaiseen traumaattiseen avoimmuuden tilaan, kohtaamaan itsen salatun puolen.

Toiseksi, peto, joka on oikeastaan kävelevä fallos koko olento, on yönmusta. Samaten kartanossa on musta palvelija (oletettavasti Ranskan siirtomaista), joka "on jo" yhyttänyt aatelisen naisen ja aiheuttaa tälle nautintoa. Tässä mielessä Pedon Vallassa (kuten elokuvan suomenkielinen nimi kuuluu) kommentoi myös ranskalaista kolonialistista/imperialistista perintöä, rasistista herran ja orjan rajankäyntiä. Kansakunnan hankalaa suhdetta oman historiansa tuottamaan "toiseen".

Lenny

  • Vieras
Vs: Elokuvaketju
« Vastaus #2 : Ti 08.03.2016, 09:30:08 »
Toiseksi, peto, joka on oikeastaan kävelevä fallos koko olento, on yönmusta. Samaten kartanossa on musta palvelija (oletettavasti Ranskan siirtomaista), joka "on jo" yhyttänyt aatelisen naisen ja aiheuttaa tälle nautintoa. Tässä mielessä Pedon Vallassa (kuten elokuvan suomenkielinen nimi kuuluu) kommentoi myös ranskalaista kolonialistista/imperialistista perintöä, rasistista herran ja orjan rajankäyntiä. Kansakunnan hankalaa suhdetta oman historiansa tuottamaan "toiseen".

Ihan samaa rupesin miettimään. Jonkinlainen fantasia synkästä menneisyydestä. Tässä ajatuksessa vain itseäni häiritsee se, että se menneisyys ei ole pelkästään rumaa ja pelottavaa, vaan samanaikaisesti nautinnollista.

Musta palvelija oli jotenkin mielestäni myös hauska hahmo. Aina valmis kaikkeen. Elokuvassa myös sekoittuu jotenkin iloisesti kaikki mahdolliset genret. Esimerkiksi eräässä palvelijan ja aatelisen naisen kohtauksessa lapset oli piilotettu kaappiin, kun taas seuraavassa lapset olivat sängyllä ja pariskunta puuhasteli kaapissa. Kertakaikkisen hauska oivallus, jolle nauroin ääneen. Myös pedon touhottaminen sai välillä täysin koomisia piirteitä, ja tämä jollakin tavalla väärä menettely sekoittaa genrejä toi mielestäni elokuvaan uuden, entistäkin shokeeraavamman efektin. Itse mietin monessa kohtaa, että ei näin saa tehdä, olin suorastaan loukkaantunut.

Lisäys: nyt vasta ymmärsin mitä ajoit takaa tuolla koloniasmin perinnöllä... Joten ensimmäinen kappaleeni ei oikeastaan ole vastaus mihinkään sellaiseen. Rupesin vain miettimään, että edustaako peto mahdollisesti jonkinlaista "feodaalista petoa" ja se näytti minusta hieman ongelmalliselta tulkinnalta.

Luulen, että tuo sinun tulkintasi on aika elinkelpoinen. Vanha peto on henkitoreissaan ja elää enää jonkinlaisena haaleana ja impotenttina muistona Marthurinin hahmossa. Mutta peto on tullut takaisin... Tällä kertaa ehkä jäädäkseen?
« Viimeksi muokattu: Ti 08.03.2016, 09:47:50 kirjoittanut Lenny »

wade

  • Vieras
Vs: Elokuvaketju
« Vastaus #3 : Ke 09.03.2016, 11:41:44 »
Toiseksi, peto, joka on oikeastaan kävelevä fallos koko olento, on yönmusta. Samaten kartanossa on musta palvelija (oletettavasti Ranskan siirtomaista), joka "on jo" yhyttänyt aatelisen naisen ja aiheuttaa tälle nautintoa. Tässä mielessä Pedon Vallassa (kuten elokuvan suomenkielinen nimi kuuluu) kommentoi myös ranskalaista kolonialistista/imperialistista perintöä, rasistista herran ja orjan rajankäyntiä. Kansakunnan hankalaa suhdetta oman historiansa tuottamaan "toiseen".

Ihan samaa rupesin miettimään. Jonkinlainen fantasia synkästä menneisyydestä. Tässä ajatuksessa vain itseäni häiritsee se, että se menneisyys ei ole pelkästään rumaa ja pelottavaa, vaan samanaikaisesti nautinnollista.

Musta palvelija oli jotenkin mielestäni myös hauska hahmo. Aina valmis kaikkeen. Elokuvassa myös sekoittuu jotenkin iloisesti kaikki mahdolliset genret. Esimerkiksi eräässä palvelijan ja aatelisen naisen kohtauksessa lapset oli piilotettu kaappiin, kun taas seuraavassa lapset olivat sängyllä ja pariskunta puuhasteli kaapissa. Kertakaikkisen hauska oivallus, jolle nauroin ääneen. Myös pedon touhottaminen sai välillä täysin koomisia piirteitä, ja tämä jollakin tavalla väärä menettely sekoittaa genrejä toi mielestäni elokuvaan uuden, entistäkin shokeeraavamman efektin. Itse mietin monessa kohtaa, että ei näin saa tehdä, olin suorastaan loukkaantunut.

Lisäys: nyt vasta ymmärsin mitä ajoit takaa tuolla koloniasmin perinnöllä... Joten ensimmäinen kappaleeni ei oikeastaan ole vastaus mihinkään sellaiseen. Rupesin vain miettimään, että edustaako peto mahdollisesti jonkinlaista "feodaalista petoa" ja se näytti minusta hieman ongelmalliselta tulkinnalta.

Luulen, että tuo sinun tulkintasi on aika elinkelpoinen. Vanha peto on henkitoreissaan ja elää enää jonkinlaisena haaleana ja impotenttina muistona Marthurinin hahmossa. Mutta peto on tullut takaisin... Tällä kertaa ehkä jäädäkseen?
Niin, viittasin Ranskan myrskyisään siirtomaahistoriaan: Algeria, Martinique, jne., ja sitä kautta ranskalaisten ongelmalliseen rodulliseen historiaan. Ei niin, että Peto symboloisi nimenomaan tätä, vaan että Peto symboloi myös tätä.

---

Kävin eilen katsomassa elokuvateatterissa Coen-veljesten uuden iloluontoisen satiirin 1950-luvun Hollywoodista, Hail, Caesar!.

Elokuvaa on ylistetty sen näyttelijävalinnoista ja yksityiskohtia vilisevästä kuvauksesta aikakauden elokuvabisneksestä - ja tässä mitä tutumpi tuo puolen vuosisadan takainen maailma on, sitä enemmän yksityiskohdat ja vitsit muuttuvat näkyviksi.

Itse olin hieman pöllämystynyt siitä, kuinka epäkoherentti ja vailla keskipistettä Hail, Caesar! on. Keskiössä ovat Coenien rakastamat kielelliset ja visuaaliset vitsit, sekä huvittavat ristiriidat. Erityisesti nauretaan ajan Hollywoodin pakonomaisen eskapistiselle tavalle puhua kaikesta muusta paitsi siitä mitä maailmassa oikeasti tapahtuu. Tästä johtuen filmataan lännenelokuvia ja musikaaleja, stepataan ja lauletaan, ja tehdään ekskursioita mahdollisimman kaukaiseen historiaan - kuten antiikin Roomaan, johon elokuvan nimi viittaa. Keksittyjen (ja täysin absurdien) elokuvien kuvauksissa vieraillaan tämän tästä ihastelemassa menoa ja meininkiä.

Tämän värikylläisen ja oikeasta maailmasta täysin vieraantuneen ilkamoinnin lisäksi hauskinta Hail Caesar!:issa oli minusta se, kuinka ajan "red scare", kommunismin pelko, puettiin kuvaksi ja ääneksi. Paljastanpa, että ameriikkoihin emigroitunut Frankfurtin koulukuntaan kuulunut filosofi Herbert Marcuse on keskeinen hahmo tarinassa.

Kun roolitusta ja näyttelijöiden antaumusta on kehuttu, niin itseäni puolestaan häiritsi kuinka pinnallisiksi piipahduksiksi monet roolit jäävät. Esimerkiksi Scarlett Johanssonin "merenneito" tuntuu olevan olemassa vain yhden vitsin vuoksi.

En ole varma onko Hail, Caesar! yhden katsomiskerran iloluontoinen elokuva, vai useista katsomiskerroista hyötyvä kavalkadi rikkaita yksityiskohtia.

Arvosana: 6/10

wade

  • Vieras
Vs: Elokuvaketju
« Vastaus #4 : Ma 14.03.2016, 23:22:56 »
Louis Leterrier: Grimsby (2016)

Kävin elokuvissa. Sain melkein yksityisnäytöksen: ihan viime hetkillä kaksi teiniä marssi saliin ja katsojaluku kolminkertaistui.

Sacha Baron Cohenin uudessa komediassa grimsbyläiset veljekset joutuvat erilleen vanhempiensa kuollessa. Isoveli Nobby (Cohen) jää lastenkotiin Grimsbyyn ja kasvaa osaksi paikallista rahvasta. Toinen veljeksistä, Sebastian, (Mark Strong) adoptoidaan lontoolaiseen eliittiperheeseen, ja hänen tiensä vie Englannin salaisen palvelun kuolettavan tehokkaaksi agentiksi.

Veljesten tiet kohtaavat jälleen lähes 30 vuoden jälkeen, kun Sebastian joutuu pakosalle syytettynä salamurhasta, ja grimsby-natiivi veli on ainoa, joka voi auttaa. (Kunhan on ensin aiheuttanut Sebastianiin kohdistuvat syytökset tumpeloinnillaan).

Cohenmaisen räävitöntä huumoria niin brittiläisestä alaluokasta kuin yleisesti vyön alta kaivetuista aiheista. Yksi kuvailemista vaativa esimerkki on (ja tämä paljastaa yhden elokuvan komediallisista kiinnekohdista, mutta ei juonellisista) se, kun veljekset joutuvat piiloutumaan takaa-ajajiaan naarasnorsun valtaisaan vaginaan välttääkseen kiinnijäämisen. Huonoksi onneksi kiimainen urosnorsu saapuu juuri paikalle ja survoo siittimensä sisään ennen kuin miehet ehtivät poistua. Nobby tietää luontodokumentista että urosnorsu saattaa jatkaa parittelua jopa kolme tuntia, joten veljesten on pakko avittaa tapahtumaa: Nobby hivelee urosnorsun kiveksiä, Sebastian keskittyy siittimen varteen. Ja katso: uros todella tulee nopeasti, suoraan veljesten päälle. Heidän huono onnensa kuitenkin jatkuu, kun paikalle on ilmestynyt urosnorsuja jonoksi asti, ja he joutuvat avittamaan niistä jokaista. Näistä ei kuitenkaan todisteta kuin kaksi ensimmäistä.

Tässä loppuu kohtauksen paljastus.

Pyydän anteeksi, kun kuvasin kohtauksen. Pidän sitä kuitenkin merkittävänä vuoropuheluna Jim Carreyn ysäriklassikon Ace Ventura kanssa: siinä Ace Ventura, master of disguises, piiloutuu mekaanisen sarvikuonon sisään koomisin seurauksin. Oletan tosin, että Laikan mielestä yllä oleva kuvaus on kiihottavaa: hän on muistaakseni kuvannut ettemme osaa arvatakaan hänen seksuaalisia mieltymyksiään. Tässä yritin. Hymiö: ;)

Grimsby on ihan onnistunut komedia, jos Cohenin huumorintajusta pitää. Ohjaajana on raudanluja toimintaohjaaja Leterrier, ja sen huomaa melko asiallisista toimintakohtauksista (joskin osa niistä on hieman sekavia)

Arvosana: 6/10.

MrKAT

  • Vieras
Vs: Elokuvaketju
« Vastaus #5 : Ti 15.03.2016, 15:27:33 »
Jim Carreyn ysäriklassikon Ace Ventura kanssa: siinä Ace Ventura, master of disguises,..
OT: Niin pihalla olen elokuvien maailmasta että ainoa "Ace Ventura", jonka tiedän on trancen/psytrancen kuulu DJ:
https://www.youtube.com/watch?v=Gz2I39U2oDk&t=500