Mä olen itse odotellut että vedät lankoja yhteen: kuten itse kuvasit, ketju on itsellesi monessa mielessä luonnolehtiönä. Oletin, että jonkinlainen runko tähän mennessä kirjoitetusta seuraa.
Pahoittelut, olen lähinnä kaivanut tuoksujen perässä aihettani tähän mennessä, ja siinä lentää soraa joka puolelle. Pyörin kaivamassani kuopassa innosta.
En nyt ehdi paremmin paneutua, mutta muutamia pääkohtia:
1 ) Havaintomateriaali implikoi voimakkaasti, että 1700-luvun lopulta 1900-luvulle asti tapahtunut ihmis- ja eläinkäsitysten murros johtui yhteiskunnan teknistymisestä, positivistisesta luontokäsityksestä ja ratkaisevasta kristillismoraalisen paradigman sivuun jäämisestä ajan tieteellisen paradigman hyväksi. Materialistinen, spengleriläinen historiakäsitys johti poliittiseen kuohuntaan. Kaivattaisiin kipeästi 1900-luvun alkupuolen mentaalihistoriallinen kuvaus ymmärtääksemme, miten vaikutusvaltaista rotuopillinen ajattelu läpi kansankerrosten tuolloin oli. Oliko esimerkiksi rasistinen ihmiskuva valtavirtakäsitys?
2 ) Eläinten massiivinen hyödyntäminen teollisuuden tarpeisiin alkoi yhtäaikaisesti proletariaatin synnyn myötä, mutta ihmisten keskuudessa hyväksikäyttö johti radikalisoituvaan työväenaatteeseen. Marxismin suosiota on mahdotonta ymmärtää ilman kyseistä tuotannollisten olosuhteiden kontekstia. Foucault puhuu teknistyvän yhteiskunnan kasvavasta kurivallasta.
3 ) Toinen maailmansota merkitsee myös maailmankuvallista käännettä kansallissosialismin hengellisen ja sotilaallisen konkurssin myötä euroopassa. Snyderin tulkinta Hitleristä
'ekologisena anarkistina' on joko hylättävä, tai sitten 1900-luvun alkupuolen eläinsuojeluaatteesta löytyy anomalioita, joita ei ole aiemmin julkisessa keskustelussa artikuloitu. Mysteeri on, miksi juuri Saksassa panostettiin edistykselliseen eläinsuojelulainsäädäntöön. Sodanjälkeinen sosiobiologia yhdistetään vahvasti oikeistolaisuuteen, kun taas esimerkiksi brittiläinen kulttuurintutkimus orientoituu vasemmistolaisesti. Sosiologiassa päädytään hylkäämään Darwinin jälkeen tuleva biologia liki kokonaisuudessaan irrelevanttina.
4 ) Hyväksymättä 1900-luvun sosiobiologismeja väitän, että ihmistä sosiaalisena olentona on mahdotonta ymmärtää kokonaisvaltaisesti ottamatta huomioon 1700-luvun lopulta alkanutta biologista käännettä, ja tuon käänteen mitätöintityö johtui monista sekä poliittisista että tutkimuksellisista syistä toisen maailmansodan jälkeen. Olemme kuitenkin siinä uudessa tilanteessa, että materiaalinen sosiologia saa uutta mielenkiintoa osakseen (Ks. esim.
Olli Pyyhtinen, ks. myös Sosiologia, 1/2015:
Ihmisevoluution nopeutuva rytmi -näkökulmana transaktionaalinen naturalismi, kirjoittajina Osmo Kivinen ja Tero Piiroinen). Siksi materialismin historia ihmisen yhteiskunnallisen tarkastelun kannalta olisi hyvä tuoda pöydälle nyt, jotta ymmärretään paremmin mistä tieteenhistorian vaiheista tulemme.
5 ) Ihmisen evolutiivisella eläinluonteella on vaikeasti käsiteltäviä eettisiä implikaatioita, joita on väärinkäytetty ihmisen historiassa poliittisesti. Edellinen on piilottanut näkyvistä eläinajattelun myönteiset mahdollisuudet. Oikeistolla ja vasemmistolla on erilainen suhde biologian historiaan erityistieteenalana. Ihmisen ruumis vertautuu eläimen ruumiiseen lihallisena kokonaisuutena, ja sen takia Michel Foucault'n biovallan käsite on hyödyllinen kuvattaessa paitsi kurivallan historiaa ihmisruumiiseen, myös ihmisen modernia eläinsuhdetta yleisemmin.
6 ) Henkilökohtaisen arvioni mukaan ihmisen eläinsuhde on kenties alkavan vuosituhannen vaikein moraalinen ongelma. Sen painoarvoa kuvaa suurten nisäkkäiden massasukupuutto, kidutukset, lihan massatuotanto ja kollektiivinen vaikeneminen teollisen mittakaavan saavasta hyväksikäytöstä. Kollektiivisella vaikenemisella on kipeitä historiallisia rinnastuskohtia. Eläin on aikamme neekeri, ja ilmauksen avulla tulee ymmärretyksi ihmisen rotuhistorian ja eläinten hyväksikäytön historian rinnakkaisuus.
7 ) Ihmisten hyvän kohtelemisen vaatimus on edellisen valossa itse asiassa eläinten hyväksikäytön kiellon eräs erikoistapaus, jonka takana on huomattavasti enemmän poliittista valtaa. Eläinsuojeluliikkeen tulisi periaatteessa artikuloida asia siten, että ihmisoikeuskysymys
on eläinoikeuskysymys. Materiaalisessa mielessä ihmisruumis vertautuu eläimeen. Sen biologinen perusta on yhteisessä evolutiivisessa kehityksessä muiden eläinten rinnalla. On johtunut antroposentrisestä harhasta, että asia ilmeni vasta 1700-luvun lopulta lähtien suurelle yleisölle. Positivistinen tiedekäsitys teknistaloudellistuvassa eurooppalaisessa maailmassa merkitsi uudenlaista biologisen yksilön sortokauden alkua. Siksi myös eläinsuojeluliikkeen juuret ovat vasta 1800-luvussa. Eläinsuojeluliike syntyy suurinpiirtein samoihin aikoihin työväenliikkeen synnyn myötä, mutta työväenliikkeestä kehkeytyy aivan toisen tasoinen poliittinen voima laajemman eläinsuojeluliikkeen pysyessä marginaalissa.
8 ) Toistaiseksi tarkastelustani on puuttunut kokonaan modernin etologian näkökulma. Etologia -sattumoisin tai ei- on varsin nuori tieteenala. Sen synty ajoittuu sosiobiologian tapaan toisen maailmansodan jälkeen.
Jäsentyikö yhtään? Tarkasteluni on tieteenhistoriallinen, ajattelen, että tieteelliset käsitykset popularisoituvat ja saavat ilmauksensa aikalaisten ihmisten kosmologiassa. Tarkastelen nykyisyyttä siitä perverssistä näkökulmasta, että oma aikani on moraalisesti täysin säädytön (olen tehnyt niin jo jonkin aikaa -hedelmällinen tapa katsoa asioita). En elättele suuria toiveita ajatusteni läpäisevyydestä sanoessani, että aikalaiset yhteiskunnalliset normimme ovat eläinsuhteen kannalta katsottuna läpikotaisin dekadentteja. Minulle lajimme on homo fallax (kirjoitusasun oikeellisuudesta en tiedä!), petollinen ihminen.