Antropologinen etiikka

[Laika]

Johtunee kirjoittajapohjan kapeudesta, ettei aiheeni ole saanut purevaa kritiikkiä, koska aiheen epäpoliittisuudesta ei minulla ole harhaluuloja. En ylipäätään tiedä, onko suomalaisille tehty filosofisia kyselytutkimuksia sen kartoittamiseksi, miten he ymmärtävät ihmisen eläinluonteen ja sen historian. Jos asia taas on irrelevantti, voidaan puhua eläinsuojeluliikkeen laajamittaisesta epäonnistumisesta. Kirjoitukseni historiallinen tarkastelu ei näet aseta pelkästään hyväksikäytön laatua kyseenalaiseksi, vaan kyseenalaistaa koko hyväksikäytön paradigman. Kuten olen maininnut, eläinkysymys on ihmisten kohtelun kysymys. Kaksi edellistä voidaan keinotekoisesti erottaa toisistaan, mutta niiden argumentin perusta on lopulta sama. Itse asiassa historian kehitys paljastaa, että molemmat ovat muodoiltaan toisiinsa sidoksissa yhteiskunnallisissa vallankäytön ja vallan oikeutuksen muodoissa, Foucault'n terminologiaa hyödyntääkseni eri yhteiskunnille eri aikoina ominaisena totuuden regiiminä. Siksi täysin vailla biologista mieltä oleva ihmis-eläin-dikotomia on poliittinen, ei tieteellinen. Yhtä vahvasti tieteellinen olisi käsitteellinen kenttä, joka perustuisi delfinologiaan ja delfiineihin, ja niiden vastinpariin, eläimeen -tai kenties eri rotujen moninapaiseen käsitekenttään. Ihminen on epäonnistunut älyllisesti juuri siinä kielellisessä perustassa, jolta hän on ponnistanut oikeuttamaan paljasta vallankäyttöään puolustuskyvyttömiä kohtaan. Todellinen vallankäytön perusta ei ole siis vallankäyttäjän äly, vaan vallankäytön kohteen puolustuskyvyttömyys. Muunlaista vallankäytön kohteen kuolemaan johtavaa suostumuksen perustetta en asiassa näe, milloin ei puhuta marginaalitilanteista kuten eutanasiasta, oli kohteena sitten delfiini tai neekeri.
 Lisäksi ihmisen oma historia 1800-luvulta lähtien 1900-luvun puoleenväliin paljastaa, miten ihmiskäsitys oli yhtä virheellinen kuin mainittu dikotomia niin ennen kuin jälkeen Darwinin, vieläpä syvällisesti virheellinen. Siitä ei ole kovin kauaa. On the Origin of Species julkaistiin 1859, mistä lähtien lasken tieteellisen keskustelun kirjan sisällöstä siis älymystön piirissä vasta alkaneen. Vielä 1940-luvulla ruotsalaisten kauppojen ikkunoissa oli kylttejä, joissa juutalaisia kiellettiin asioimasta kaupassa. Länsimainen ihminen on aktiivisesti pyrkinyt unohtamaan ne virheet, jotka aiheuttivat poliittista sekasortoa lajinsisäisesti, mutta valtasuhde muihin lajeihin ei ole edellyttänyt hegemonian itsearviointia. Täytyy muistaa, että perinpohjaisen ihmiskuvan muutoksen taustaksi vaadittiin ensin kaksi maailmanhistorian tuhoisinta sotaa, apartheid-hallintoja, ja toisin kuin mukavuudenhalusta muistikuvia valitaan, rotuopillinen kehys ympäröi kaikkia teknistaloudellisesti kehittyneitä maita, ei vain Saksaa. Huomautan, ettei edellisen tunnustamiseksi vaadita arvostelman tekemistä. Päinvastoin arvostelmat haittaavat yhteyden näkemistä, koska tunnetut seuraukset rodullisesta ihmiskäsityksestä olivat kollektiivisesti niin traumaattisia, että rikos projisoitiin 'fasistiseen Saksaan'. Vasta ilmestynyt Fasismin historia Suomessa tavallaan kadottaa tunteita herättävän otsikkonsa alle laajemman näkökohdan kokonaisen aikakauden mentaliteetista. Kun puhutaan fasismin historiasta, puhutaan valtavirrasta. Sitä nykyihmisen tuntuu olevan vaikea kuvitella, ja erilaisten jälkikäteisten arvostelmien vuoksi sitäkin vaikeampi. Sitä paitsi ketä meidän pitäisi arvostella? Kaikkia? On jälkikäteinen arvostelma esimerkiksi sanoa rasismin olleen väärin. Yhtä hyvin voidaan todeta kaikkien olleen rikollisia, jolloin ei olla kaukana Jeesuksen työskentelytavasta. Miten arvostella aikakautta, jolla kaikki ovat avunantajia rikokseen? Äitini kouluajan oppikirjoissa neekeri oli edelleen neekeri, ja sillä oli pitkät kädet. Siihen kiteytyi aikalaisen ihmiskuvan ydin, ei sen marginaali. Sen 'oikeutus' on jälkeen tuleville liikkuva maali.

No, sittemmin tiedetään, että ongelma hoidettiin legalisoimalla se ihmisoikeuksien muotoon*, ja loput siitä lakaistiin maton alle kollektiivisen syyllisyyden paineessa (tietenkään juutalaiskysymys sen enempää kuin neekerikysymyskään ei ollut ainutlaatuisesti saksalainen huolenaihe). Valitettavasti tieteen- ja käsitehistoriallinen tarkastelu osoittaa, ettei kyseessä ollut rikosoikeudellinen, vaan kollektiivisen mentaliteetin ongelma. Siten myös 'eläinten oikeudet' ei ole legaalinen kysymys alkuaankaan. Eläinoikeusliikkeen virhe on ollut yrityksissä legalisoida syvempi tieteenfilosofisesti paradoksaalinen ihmislajin käyttäytymisen ja käyttäytymisen oikeutuksen ongelma. Kenenkään ei ole rauhan oloissa mahdollista säätää lakia, joka tekee käytännössä kaikista syyllisiä. Myös orjakauppiaita on tervehdittävä ajalle soveliaalla hatunnostolla, oli hattua nostava mielestään oikealla aikakaudella tai ei. Jälkikäteisten arvostelmien tekeminen on niin paljon kustannustehokkaampaa kuin aikalaisten siksi, että jälkikäteisiin tapahtumiin ei ole mahdollista vuosikymmenten kuluttua puuttua.

*Silti juridisesti rikosta ei olisi voitu käsitellä, koska käytännössä saksalaiset tekivät sen kollektiivina, ja kustannustehokkaasti synti asetettiin sitä varten valituille rituaaliuhreille. Asetetun uhrilahjan juridista -vaikka jälkikäteistäkin- oikeutusta en tässä arvostele suuntaan tai toiseen. Ajan logiikan ymmärtäminen edellyttää arvostelmien väliaikaista sulkeistamista. Käsitykseni lähinnä on, että suurin osa syyllisistä jätettiin yksinkertaisesti tuomitsematta, ja yksilöiden syyllisyys yritettiin sen jälkeen unohtaa aktiivisesti kollektivisoimalla se koskemaan massoja niiden ulkopuolelta ohjailtavana eläinlaumana.  Kuvaavana terminä eläinlauma ei ole kenties kovin kaukaa haettu sinänsä. Aiheesta on jälkikäteen muistellut mm. Gunter Grass.

Lisäys: wikipedia kuvaa Darwinin kirjan On the Origin of Species vastaanottoa omana aikanaan seuraavasti:

The book aroused international interest[161] and a widespread debate, with no sharp line between scientific issues and ideological, social and religious implications.[162] Much of the initial reaction was hostile, but Darwin had to be taken seriously as a prominent and respected name in science. There was much less controversy than had greeted the 1844 publication Vestiges of Creation, which had been rejected by scientists,[161] but had influenced a wide public readership into believing that nature and human society were governed by natural laws.[30] The Origin of Species as a book of wide general interest became associated with ideas of social reform. Its proponents made full use of a surge in the publication of review journals, and it was given more popular attention than almost any other scientific work, though it failed to match the continuing sales of Vestiges.[163] Darwin's book legitimised scientific discussion of evolutionary mechanisms, and the newly coined term Darwinism was used to cover the whole range of evolutionism, not just his own ideas. By the mid-1870s, evolutionism was triumphant.[162]

https://en.wikipedia.org/wiki/On_the_Origin_of_Species#Reception

On jollain tavalla kuvaavaa, että kaksi 1800-luvun merkittävää ajattelijaa täysin eri aloilta, Marx ja Darwin, yhdistyvät epämiellyttävillä tavoilla väärään biologismiin ja harhaiseen yhteiskuntateorian soveltamiseen, etenkin kun muistetaan, miten biologit ja yhteiskuntatieteilijät sittemmin joutuisasti hyvästelivät toisensa ja lähtivät haarautuville teilleen.

[wade]

Mä olen itse odotellut että vedät lankoja yhteen: kuten itse kuvasit, ketju on itsellesi monessa mielessä luonnolehtiönä. Oletin, että jonkinlainen runko tähän mennessä kirjoitetusta seuraa.

[MrKAT]

Johtunee kirjoittajapohjan kapeudesta, ettei aiheeni ole saanut purevaa kritiikkiä, koska aiheen epäpoliittisuudesta ei minulla ole harhaluuloja. En ylipäätään tiedä, onko suomalaisille tehty filosofisia kyselytutkimuksia sen kartoittamiseksi, miten he ymmärtävät ihmisen eläinluonteen ja sen historian. Jos asia taas on irrelevantti, voidaan puhua

Just tuona aamuna lenkillä tuli sama mieleen, tämä on pikku maa Suomi on sinulle (ja monille) liian kapea foorumi.

Itse huomaan toivovani synopsista, tai väliotsikoita tai vahvennettuja oleellisia väittämiä/teoreemoja.

Miten arvostella aikakautta, jolla kaikki ovat avunantajia rikokseen? Äitini kouluajan oppikirjoissa neekeri oli edelleen neekeri, ja sillä oli pitkät kädet. Siihen kiteytyi aikalaisen ihmiskuvan ydin, ei sen marginaali. Sen 'oikeutus' on jälkeen tuleville liikkuva maali.

Tästähän se Hannah Arendt taisi koettaa mualimaa järisyttää (näin vain loppuosaa Fem-kanavan elokuvasta ja vilkaisin wikiä, en muuten tunne kuin nimenä), kun Israelissa laitettiin kaikki yhden tuomittava-paran, Eichmannin, harteille.

[MrKAT]

Palaan vielä taapäin.

On vaikea selittää altruismia geenin itsekkyydestä lähtien, mutta altruismia esiintyy varsin paljon laumaeläimissä, mm. leijonissa. Ominaisuudessa on kummallista se, että peliteoreettisesti se vahingoittaa yksilöä, joka toimii ryhmässä ainoana epäitsekkäästi. Toisin sanoen vaaditaan yhteistyötasapaino, jotta epäitsekäs käyttäytyminen koituu epäitsekkäiden yksilöiden hyödyksi (jolloin se hyödyttää koko ryhmää). En ole lyönyt lukkoon kantaani ryhmävalinnan suhteen, ja mekanismina se voi ilmentyä eri tavoilla.
..

Annoin itseni lukea nettituttuni biologian Dr. Sipuran v. 2007 blogijuttuja ja hänen mukaansa ryhmävalinta oli silloin nousussa muotiin. Ja että se sittenkin voisi toimia hyvin tiukissa voimakkaasti sosiaalisissa yhteisöissä, pistinelukoilla ja ihmisillä jossa on sisäinen voimakas käytöskontrolli (tarkoittanee mm. pettureiden eliminointia ja simputusta, jota viimeksi mainittua olisi biologisena lähes mahdoton kitkeä armeijasta?).

Sosiaalisten eläinten lisääntymiskäyttäytyminen on muutenkin aika monimutkaista, joten niistä ei voine tehdä yleistystä ryhmiä koskien. Esimerkiksi susilaumassa yleensä vain johtava naaras lisääntyy, se ei tavallisesti salli kilpailijoita saman lauman sisällä.

Muistaakseni koiraeläintutkija PhD Tiina Raevaaran kirjan mukaan johtava naaras estää saman lauman muiden raskauden jotenkin biologisesti tai biokemiallisesti.

[Laika]

Mä olen itse odotellut että vedät lankoja yhteen: kuten itse kuvasit, ketju on itsellesi monessa mielessä luonnolehtiönä. Oletin, että jonkinlainen runko tähän mennessä kirjoitetusta seuraa.

Pahoittelut, olen lähinnä kaivanut tuoksujen perässä aihettani tähän mennessä, ja siinä lentää soraa joka puolelle. Pyörin kaivamassani kuopassa innosta.

En nyt ehdi paremmin paneutua, mutta muutamia pääkohtia:

1 ) Havaintomateriaali implikoi voimakkaasti, että 1700-luvun lopulta 1900-luvulle asti tapahtunut ihmis- ja eläinkäsitysten murros johtui yhteiskunnan teknistymisestä, positivistisesta luontokäsityksestä ja ratkaisevasta kristillismoraalisen paradigman sivuun jäämisestä ajan tieteellisen paradigman hyväksi. Materialistinen, spengleriläinen historiakäsitys johti poliittiseen kuohuntaan. Kaivattaisiin kipeästi 1900-luvun alkupuolen mentaalihistoriallinen kuvaus ymmärtääksemme, miten vaikutusvaltaista rotuopillinen ajattelu läpi kansankerrosten tuolloin oli. Oliko esimerkiksi rasistinen ihmiskuva valtavirtakäsitys?
2 ) Eläinten massiivinen hyödyntäminen teollisuuden tarpeisiin alkoi yhtäaikaisesti proletariaatin synnyn myötä, mutta ihmisten keskuudessa hyväksikäyttö johti radikalisoituvaan työväenaatteeseen. Marxismin suosiota on mahdotonta ymmärtää ilman kyseistä tuotannollisten olosuhteiden kontekstia. Foucault puhuu teknistyvän yhteiskunnan kasvavasta kurivallasta.
3 ) Toinen maailmansota merkitsee myös maailmankuvallista käännettä kansallissosialismin hengellisen ja sotilaallisen konkurssin myötä euroopassa. Snyderin tulkinta Hitleristä 'ekologisena anarkistina' on joko hylättävä, tai sitten 1900-luvun alkupuolen eläinsuojeluaatteesta löytyy anomalioita, joita ei ole aiemmin julkisessa keskustelussa artikuloitu. Mysteeri on, miksi juuri Saksassa panostettiin edistykselliseen eläinsuojelulainsäädäntöön. Sodanjälkeinen sosiobiologia yhdistetään vahvasti oikeistolaisuuteen, kun taas esimerkiksi brittiläinen kulttuurintutkimus orientoituu vasemmistolaisesti. Sosiologiassa päädytään hylkäämään Darwinin jälkeen tuleva biologia liki kokonaisuudessaan irrelevanttina.
4 ) Hyväksymättä 1900-luvun sosiobiologismeja väitän, että ihmistä sosiaalisena olentona on mahdotonta ymmärtää kokonaisvaltaisesti ottamatta huomioon 1700-luvun lopulta alkanutta biologista käännettä, ja tuon käänteen mitätöintityö johtui monista sekä poliittisista että tutkimuksellisista syistä toisen maailmansodan jälkeen. Olemme kuitenkin siinä uudessa tilanteessa, että materiaalinen sosiologia saa uutta mielenkiintoa osakseen (Ks. esim. Olli Pyyhtinen, ks. myös Sosiologia, 1/2015: Ihmisevoluution nopeutuva rytmi -näkökulmana transaktionaalinen naturalismi, kirjoittajina Osmo Kivinen ja Tero Piiroinen). Siksi materialismin historia ihmisen yhteiskunnallisen tarkastelun kannalta olisi hyvä tuoda pöydälle nyt, jotta ymmärretään paremmin mistä tieteenhistorian vaiheista tulemme.
5 ) Ihmisen evolutiivisella eläinluonteella on vaikeasti käsiteltäviä eettisiä implikaatioita, joita on väärinkäytetty ihmisen historiassa poliittisesti. Edellinen on piilottanut näkyvistä eläinajattelun myönteiset mahdollisuudet. Oikeistolla ja vasemmistolla on erilainen suhde biologian historiaan erityistieteenalana. Ihmisen ruumis vertautuu eläimen ruumiiseen lihallisena kokonaisuutena, ja sen takia Michel Foucault'n biovallan käsite on hyödyllinen kuvattaessa paitsi kurivallan historiaa ihmisruumiiseen, myös ihmisen modernia eläinsuhdetta yleisemmin.
6 ) Henkilökohtaisen arvioni mukaan ihmisen eläinsuhde on kenties alkavan vuosituhannen vaikein moraalinen ongelma. Sen painoarvoa kuvaa suurten nisäkkäiden massasukupuutto, kidutukset, lihan massatuotanto ja kollektiivinen vaikeneminen teollisen mittakaavan saavasta hyväksikäytöstä. Kollektiivisella vaikenemisella on kipeitä historiallisia rinnastuskohtia. Eläin on aikamme neekeri, ja ilmauksen avulla tulee ymmärretyksi ihmisen rotuhistorian ja eläinten hyväksikäytön historian rinnakkaisuus.
7 ) Ihmisten hyvän kohtelemisen vaatimus on edellisen valossa itse asiassa eläinten hyväksikäytön kiellon eräs erikoistapaus, jonka takana on huomattavasti enemmän poliittista valtaa. Eläinsuojeluliikkeen tulisi periaatteessa artikuloida asia siten, että ihmisoikeuskysymys on eläinoikeuskysymys. Materiaalisessa mielessä ihmisruumis vertautuu eläimeen. Sen biologinen perusta on yhteisessä evolutiivisessa kehityksessä muiden eläinten rinnalla. On johtunut antroposentrisestä harhasta, että asia ilmeni vasta 1700-luvun lopulta lähtien suurelle yleisölle. Positivistinen tiedekäsitys teknistaloudellistuvassa eurooppalaisessa maailmassa merkitsi uudenlaista biologisen yksilön sortokauden alkua. Siksi myös eläinsuojeluliikkeen juuret ovat vasta 1800-luvussa. Eläinsuojeluliike syntyy suurinpiirtein samoihin aikoihin työväenliikkeen synnyn myötä, mutta työväenliikkeestä kehkeytyy aivan toisen tasoinen poliittinen voima laajemman eläinsuojeluliikkeen pysyessä marginaalissa.
8 ) Toistaiseksi tarkastelustani on puuttunut kokonaan modernin etologian näkökulma. Etologia -sattumoisin tai ei- on varsin nuori tieteenala. Sen synty ajoittuu sosiobiologian tapaan toisen maailmansodan jälkeen.

Jäsentyikö yhtään? Tarkasteluni on tieteenhistoriallinen, ajattelen, että tieteelliset käsitykset popularisoituvat ja saavat ilmauksensa aikalaisten ihmisten kosmologiassa. Tarkastelen nykyisyyttä siitä perverssistä näkökulmasta, että oma aikani on moraalisesti täysin säädytön (olen tehnyt niin jo jonkin aikaa -hedelmällinen tapa katsoa asioita). En elättele suuria toiveita ajatusteni läpäisevyydestä sanoessani, että aikalaiset yhteiskunnalliset normimme ovat eläinsuhteen kannalta katsottuna läpikotaisin dekadentteja. Minulle lajimme on homo fallax (kirjoitusasun oikeellisuudesta en tiedä!), petollinen ihminen.

[MrKAT]

3 ) Toinen maailmansota merkitsee myös maailmankuvallista käännettä kansallissosialismin hengellisen ja sotilaallisen konkurssin myötä euroopassa. Snyderin tulkinta Hitleristä 'ekologisena anarkistina' on joko hylättävä, tai sitten 1900-luvun alkupuolen eläinsuojeluaatteesta löytyy anomalioita, joita ei ole aiemmin julkisessa keskustelussa artikuloitu. Mysteeri on, miksi juuri Saksassa panostettiin edistykselliseen eläinsuojelulainsäädäntöön.

Vastaavasti joskus tupakasta tms terveydestä valistavillekin lyödään eteen natsi-korttia että koska siellä terveysholhottiin.. niin olet terveysnatsi. Vaikeuksia valistukseen historian painolastista.

Sodanjälkeinen sosiobiologia yhdistetään vahvasti oikeistolaisuuteen, kun taas esimerkiksi brittiläinen kulttuurintutkimus orientoituu vasemmistolaisesti. Sosiologiassa päädytään hylkäämään Darwinin jälkeen tuleva biologia liki kokonaisuudessaan irrelevanttina.
4 ) Hyväksymättä 1900-luvun sosiobiologismeja väitän, että ihmistä sosiaalisena olentona on mahdotonta ymmärtää kokonaisvaltaisesti ottamatta huomioon 1700-luvun lopulta alkanutta biologista käännettä, ja tuon käänteen mitätöintityö johtui monista sekä poliittisista että tutkimuksellisista syistä toisen maailmansodan jälkeen. Olemme kuitenkin siinä uudessa tilanteessa, että materiaalinen sosiologia saa uutta mielenkiintoa osakseen (Ks. esim. Olli Pyyhtinen, ks. myös Sosiologia, 1/2015: Ihmisevoluution nopeutuva rytmi -näkökulmana transaktionaalinen naturalismi, kirjoittajina Osmo Kivinen ja Tero Piiroinen). Siksi materialismin historia ihmisen yhteiskunnallisen tarkastelun kannalta olisi hyvä tuoda pöydälle nyt, jotta ymmärretään paremmin mistä tieteenhistorian vaiheista tulemme.

Sosiologian evoluution mentävä musta aukko rävähti silmilleni eka kerran n. 2009 tästä Anna Rotkirchin  Voima-lehden artikkelista:
http://uusi.voima.fi/blog/arkisto-voima/vitsit-vahissa/
"Väitän että sosiologian paradigma on muuttumassa. Teoreettisesti orientoitunut sosiologia on hyvin kauan käpertynyt itseensä ja ollut välittämättä siitä mitä luonnontieteissä tapahtuu."
..
"..Useat vasemmistolaiset ajattelevat, että psykoanalyysi on ihan okei, mutta jos sanoo sanan evoluutioteoria, he hyppäävät seinille ja sanovat, että se on biologismia, reduktionismia, ideologisesti latautunutta. Mikään ei saa heitä kääntämään päätään. Inhoan älyllistä laiskuutta. Se saa minut epäilemään koko vasemmiston linjaa ja sanon tämän vasemmistolaisena.”

Joka aiheutti minulle "Takapihallamme!" -järkytyksen koska evoluution todellisuuden kieltämisen niihin aikoihin olin vain nähnyt takapajuisissa US-oikeistokristittypiireissä (niinä vuosina oli just päättynyt kuuluisa ID-kreationismi-oikeudenkäynti Pennsylvaniassa ja olin seurannut melko tiukasti sitä) ja vain yksittäisissä kotimaisissa uskonnollisissa proffissa tai lääkäreissä. (Rotkirchin artikkelissa oli lisäksi muutakin järkyttävää).


Anna Rotkirchilta on myös tieteellisempi:
"Kehykset vai korttipakka? Evoluutioteorian merkityksistä sosiaalitieteissä"
http://www.tieteessatapahtuu.fi/0104/rotkirch.pdf

- -
Muuten, näin off-topic kevennyksenä: Joku päivä sitten illalla lueskelin Aamulehden linkkiäsi klikaten ja siihen tuli ensin keskelle pakkoklikattava mainos  jonka valmistautunut mieleni liian äkkiä lukaisi olevan "Terveisiä maailman iljettävimmästä lihatalosta. Atria". Tarkemmin katsoen se olikin oikeasti "Terveisiä maailman jäljitettävimmästä lihatalosta. Atria".

[Laika]

3 ) Toinen maailmansota merkitsee myös maailmankuvallista käännettä kansallissosialismin hengellisen ja sotilaallisen konkurssin myötä euroopassa. Snyderin tulkinta Hitleristä 'ekologisena anarkistina' on joko hylättävä, tai sitten 1900-luvun alkupuolen eläinsuojeluaatteesta löytyy anomalioita, joita ei ole aiemmin julkisessa keskustelussa artikuloitu. Mysteeri on, miksi juuri Saksassa panostettiin edistykselliseen eläinsuojelulainsäädäntöön.

Vastaavasti joskus tupakasta tms terveydestä valistavillekin lyödään eteen natsi-korttia että koska siellä terveysholhottiin.. niin olet terveysnatsi. Vaikeuksia valistukseen historian painolastista.

Kaipaisin Snyderin artikkelia enemmän aineistoa aiheesta, ennen kuin alan hoivata käsitystä. Minua kiinnostaa se mahdollisuus tuossa tulkinnassa, että se monipuolistaisi huomattavasti eläinsuojeluliikkeen historiaa, joka itselleni on toistaiseksi näyttäytynyt perinteisessä historiankirjoituksessa ennemminkin ohuena marginaali-ilmiönä kuin varteenotettavana poliittisena tekijänä historiallisesti. Puhuessani biologisesta käänteestä viittaan paitsi varsinaiseen tieteen piirissä tapahtuvaan uuteen, myös tieteen aikalaiseen kontekstualisointiin. Meidän täytyy sulkeistaa myöhempi historia ja nykyaikamme käydäksemme dialogia 1700-luvun lopun ihmisen kanssa. Ranskan suuri vallankumous oli jo järkyttänyt euroopassa ikuista maailmanjärjestystä, mutta uusien ideoiden saapuminen näyttämölle ikäänkuin vahvisti, ettei vanhaan maailmaan olisi paluuta. Palaan tähän lähemmin.

Kirjoittanet valistuksesta suppeassa mielessä, mutta valistuksella on tarkoitettu laajempaa eurooppalaista liikettä, jonka juuret ulottuvat 1600-1700-luvuille:

Central to Enlightenment thought were the use and celebration of reason, the power by which humans understand the universe and improve their own condition. The goals of rational humanity were considered to be knowledge, freedom, and happiness.

 http://www.britannica.com/event/Enlightenment-European-history

'Knowledge, freedom and happiness'. Kuulostaako hyvältä? Vaan kenelle ne oli tarkoitettu? Ja mitä hyvää eurooppalaisen individuaalin vapaus ancien régimen vallasta toi tullessaan? Meidän aikamme on jossain mielessä pettynyt valistuksen projektiin ja sen lupauksiin, eikä siinä ole oikeastaan mitään yllättävää. Positivismin kritiikillä oli hyvät perusteet, ja valistuksen nimissä on aika ajoin perusteltu kovin suppeaa rationaalisuuskäsitystä. Sitä paitsi valistus kuulostaa jotenkin liian optimistiselta niiden korviin, jotka epäilevät ihmisen kykyä ratkaista itse aiheuttamansa ongelmat. Ihmiskunnan suurimmat vaikeudet näet ovat sisäsyntyisiä, itse tehtyjä. Ei se asteroidi edelleenkään ole suurin elämäntapaamme uhkaava tekijä. Ihmisen järki ei näytä riittävän planeetan ekosysteemin hallitsemisessa, ja ovatpa pessimistisimmät verranneet lajiamme mikrobikantaan, joka lisääntyy näytemaljassa. Toisaalta voidaan ajatella -ja viittaan myös ketjussa esittämiini teeseihin- ettei valistuksen projekti koskaan päättynyt, ja on siksi harhaanjohtavaa sijoittaa valistuksen aikakausi siististi 1600-1700-lukujen kehyksen sisään.

Valistukseen negatiivisessa mielessä on liitetty esim. eurooppalainen imperialismi, jonka mukaan eurooppalaisen ihmisen tehtävänä oli viedä kehittyneempi ymmärryksensä ulkoeurooppalaisten villien keskuuteen. Ajattelun jäljet tunnetaan siirtomaa-aikana ja jälkikoloniaalisena maailmana. Sitäkin taustaa vasten kysymykseni rodullisesta ihmiskuvasta (=rasismista) vallinneena paradigmana olisi kiinnostava selvittää.

[MrKAT]

Ranskan suuri vallankumous oli jo järkyttänyt euroopassa ikuista maailmanjärjestystä, mutta uusien ideoiden saapuminen näyttämölle ikäänkuin vahvisti, ettei vanhaan maailmaan olisi paluuta. Palaan tähän lähemmin.

Kirjoittanet valistuksesta suppeassa mielessä, mutta valistuksella on tarkoitettu laajempaa eurooppalaista liikettä, jonka juuret ulottuvat 1600-1700-luvuille:

Central to Enlightenment thought were the use and celebration of reason, the power by which humans understand the universe and improve their own condition. The goals of rational humanity were considered to be knowledge, freedom, and happiness.

Ahaa, joo. Tarkoitin tosiaan suppeasti nykyajan Suomen terveysviranomaisten terveysvalistusta ja lausumani olisi pitänyt naputtaa mutoon: "Vaikeuksia terveysvalistukseen historian painolastista." Jossa taas korostui omakoht. debattikokemukseni vuosituhannen vaihteen (huume)ihmisten kanssa silloisen suht akateemisten käsissä olleessa Usenetissa. (Tavan rahvas tänään suomi24:ssä jos nimittää terveysnatsiksi niin ei silti tietäne historian yhteyksiä).
  Tämänpäivän terveysvalistuksesta 1700-luvun järjen valistajathan olisi tyrmistyneitä kun se veisi heiltä tupakoinnin ja alkoholin ryyppäämisen onnen suustansa eli tekisi heidät onnettomammiksi.

Kun tein lyhennellen suvullemme tuhoisista historian käänteistä tarinaa, niin huomasin yllättäen, että ehkäpä Ranskan vallankumousta on liioiteltu liian ylös tikun nokkaan (eurooppakeskeinen harha?). Edeltävämpi ja tavallaan merkityksellisempi (ainakin kausaalisempi) olisikin USA:n vallankumous, ja silloin nämä rivit vaikuttivat minuun voimakkaasti:

"The American Revolution was the first wave of the Atlantic Revolutions: the French Revolution, the Haitian Revolution, and the Latin American wars of independence. Aftershocks reached Ireland in the Irish Rebellion of 1798, in the Polish-Lithuanian Commonwealth, and in the Netherlands.[165][166]
 The Revolution had a strong, immediate influence in Great Britain, Ireland, the Netherlands, and France. Many British and Irish Whigs spoke in favor of the American cause. In Ireland, there was a profound impact; the Protestants who controlled Ireland were demanding more and more self-rule." (vahvennukset minun)
 - https://en.wikipedia.org/wiki/American_Revolution#Effects_of_the_Revolution

Kirja Jaakko Hämeen-Anttila: Mare Nostrum. Länsimaisen kulttuurin juurilla. Otava 2006 vaikutti tähän kovin kausaalisen ajattelun luonnontieteilijään (MrKAT), sen mieleen voimakkaasti joka on kuvitellut historiaa kausaaliseksi yhdensuuntaiseksi biljardiksi kun historiassa ideat ja vaikutteet on menneet vuorovaikuttaen pallotellen eestaas kehittyen.
  Vaikka Benjamin Franklin pomppi Ranskassa ja käytännön vuorovaikutusta oli niin en löytänyt wikistellen kauheasti ranskalaisia vaikutteita USAn valistukseen, Montesquieun tunnustivat kyllä tärkeäksi. Brittikeskeistä oli euroopan vaikutteet. Mutta Hämeen-Anttilan hengessä pitäisi ollut olla monensuuntaista vuorovaikutusta.
  Joka tapauksessa irokeesien ym intiaanien tavat, demokratia ja etiikka olivat yllättävän moderneja ja ovat yllättäen ilmeisesti vaikuttaneet ilmeisesti USAn itsenäisyysjulistuksen muotoiluun ja jenkkien käsityksiin. Entä eläinten asemaa koskevat käsitykset? Tuliko intiaaneilta oppia ja vaikutteita USA:han ja Eurooppaan asti? Vaikeaksi menee jos koko historiamme vaikutteet luonnonkansoilta saakka pitäisi harata läpi.

[Laika]

Valitettavasti joudun keskittymään pitkälti eurooppalaiseen eläinsuojelun historiaan. Periaatteessa aihetta voisi kai käsitellä globaalisti, joskaan rahkeeni eivät siihen riitä. En pysty lausumaan intiaanien eläinkäsityksistä kuin pinnalliset mielikuvani. Olen käsitellyt etupäässä eurooppalaisen ajattelun historiaa siitä luonnollisesta syystä, että siitä löytyy paljon dokumentaatiota, ja että meillä on osana samaista historiaa kohtalainen käsitys mistä puhumme. Esimerkiksi tieteellisten vallankumousten merkitys eurooppalaisen ihmisen tajunnassa yhteiskuntateknologian ja koulujärjestelmän kehittyessä siirtyi kokonaisten sukupolvien kosmologiaan, ja kuulumme enemmän tai vähemmän katkeamattomaan ketjuun noita tapahtumia. En väitä, ettei intiaanien tai yleensä muiden kansojen eläinkäsityksistä voitaisi oppia mitä mielenkiintoisimpia seikkoja, en vain pysty noita seikkoja sisällyttämään esitykseni puitteisiin ainakaan toistaiseksi.

Seuraava sattumoisin käsiini joutunut dokumentti huvitti minua otsikkonsa ja sisältönsä puolesta niin, että laitan sen tänne. Toinen syy dokumentin kopiointiin on, että kerään tietoja teeman ympäriltä, ja verkkomateriaalin katoaminen on aina mahdollinen skenaario. Kirjoittaja ei näy oivaltaneen aiheestaan oikeastaan muuta kuin heittomerkkien käytön, joita hän käyttää implikoidakseen -jotain- nykyisestä eläinsuojeluliikkeestä, kuitenkaan kirjoittamatta auki mitä. Itse asiassa hän tekee saman auktoriteetteihin vetoamisen argumentatiivisen virheen lopussa, josta hän aivan oikeellisesti syyttää eläinaktivisteja kirjoituksensa alkupuolella. Kirjoituksen meriitit sisältyvätkin lähinnä yleisen historiantutkimuksen alueelle. Varoituksen sanaksi siis: otsikostaan huolimatta sen kirjoittaja ei ole ymmärtänyt aihepiirinsä implikaatioita lainkaan. Sen sijaan dokumentti onnistuu osoittamaan kytköksen kansallissosialistien ja 1900-luvun alkupuolen eläinsuojeluliikkeen välillä, ja se on tutkimusaiheeni kannalta hyvin kiinnostavaa:

 The Implications of Nazi Animal Protection

Martin G. Hulsey

On Usenet, it is generally considered bad form to bring up Nazi Germany in the context of any discussion. This perhaps results from the tendency of some participants to equate their opponents with Nazis in lieu of providing rational arguments.

In various fora, we have seen arguments suggesting that Adolph Hitler was a vegetarian. I have seen this suggested numerous times, and, understandably, it usually results in shrill responses from both vegetarians and animal "rights" activists. I have made attempts to investigate these claims, and I have been only marginally successful. It does seem that, at least, Hitler was not a devout vegetarian, if it is appropriate to classify him as such. This brings up the question of what properly justifies that classification.

There seems to be a lack of agreement even among self-styled vegetarians. Some call themselves pesco-vegetarians because they eat only fish. Others reject this notion. Curious and fascinating arguments have occurred in rec.food.veg regarding the duration of time within which a person must refrain from meat consumption before being a "true" vegetarian. One participant sarcastically noted that even omnivores are vegetarian "between meals." One participant in talk.politics.animals calls himself vegan, yet has admitted that he eats animal products from time to time. As an omnivore, I have little stake in what the consensus definition might be, but I submit that some degree of consistency should be achieved for the sake of argument. If Hitler is not properly classified as a vegetarian because he occasionally ate sausage or squab (assuming that was the case), what are we to make of the self-professed vegans who also backslide on occasions?

In my opinion, those who object to Hitler being classified as a vegetarian are taking the wrong approach. It is fallacious to suggest that one infamous person's dietary habits reflect on the character of others who share those habits. One wonders why most vegetarians don't offer that argument. I have noted on numerous occasions that vegetarians will offer the name of some famous vegetarian athlete, scholar, politician or musician as though this implies that dietary regimen is superior. Proponents of such arguments should realize that they are equally fallacious. Acceptance of such anecdotal evidence is a double-edged sword. That Paul McCartney, Leonardo DaVinci, etc. were or are vegetarian in no way implies that vegetarianism is a superior dietary regimen. To suggest otherwise is to make a fallacious appeal to authority.

Putting aside for a moment the veracity of calling Hitler a vegetarian, let us consider some claims that have been made to that effect. Sociologists Arnold Arluke and Boria Sax wrote a very interesting article (Anthrozoos 5(1):6-31; 1992) that describes the familiar-sounding rhetoric that leading Nazis used to support vegetarianism. For example:

    "On one romantic date, his female companion ordered sausage, at which Hitler looked disgusted and said: 'Go ahead and have it, but I don't understand why you want it. I didn't think you wanted to devour a corpse... the flesh of dead animals. Cadavers!'"

This is a strange declaration for a man who some claim, without direct evidence, to have a preference for sausage.

If Hitler's date did have sausage, it might account for the counterclaim cited by Hitler's biographers (i.e., Rynn Berry) to the effect that He was not vegetarian. However, an account by Hitler's chef that he prepared sausage "for Hitler" may be mistaken and misleading if the sausage was, in fact, consumed by Hitler's female companions, as it obviously was on this one occasion.

Goebbels, Nazi Minister of Propaganda, noted:

    "The Fuhrer is deeply religous, though completely anti-Christian. He views Christianity as a symptom of decay. Rightly so. It is a branch of the Jewish race... Both [Judaism and Christianity] have no point of contact to the animal element, and thus, in the end, they will be destroyed. The Fuhrer is a convinced vegetarian, on principle. His arguments cannot be refuted on any serious basis. They are totally unanswerable."

Irrespective of whether Hitler, Goebbels or other leading Nazis were, in fact, devout vegetarians, their self-serving rhetoric, claiming the moral high ground, is consistent with that which has appeared from time to time on rec.food.veg. In that newsgroup, we have seen omnivores characterized as "barbarians," "animal-killers," "murderers," and so forth. Clearly, many contemporary vegetarians regard themselves as ethically superior to omnivores.

Claims of ethical superiority are also a characteristic of the contemporary animal "rights" movement. One can hardly find publication from that movement that doesn't beg the question of "cruelty" with respect to practices of research, sport or cuisine. The epithet "cruelty-free" as applied to cosmetics has become popular in AR circles, despite its questionable veracity. Of course, what constitutes cruelty is a subjective matter, and the practices proclaimed as cruel by animal "rights" activists are more often that not legal, despite the existence of laws prohibiting cruelty to animals.

Implicit in this preoccupation with being "cruelty-free" is that non-adherents are cruel. As such, the claim of ethical superiority is one indisputable parallel between the Nazi animal protectionists and the modern AR movement. For example, consider the claims of moral superiority and the references to Eastern philosophy that are prevalent in the following translation of a Nazi article that was kindly provided to me by a friend:

    The following is a translation of document #186 in Medizin im Nationalsozialismus by Walter Wuttke-Groneberg (Rottenberg: Shwaebische Verlagsgesellschaft) 1982.

    The author of the book believes that this article demonstrated how the Nazi party would gain support by appealing to interest groups whose main concern were issues other than national politics. He also believes that the Nazi's regarded these measures as progressive and he juxtaposes this "reform" with the medical research atrocities in concentration camps.

    Translator's remarks and literal German words in {}.

    Vivisection Forbidden in Prussia!

    The New Germany leads all civilized nations in the area of animal protection!

    The famous national socialist Graf E. Reventkow published in the Reichswart, the official publication of the "union of patriotic Europeans", the lead article "Protection and Rights {Recht} for the Animal". National Socialism, he writes, has for the first time in Germany begun to show Germans the importance of the individual's {italics} duty toward the animal {end italics}. Most Germans have been raised with the attitude that animals are created by God for the use and benefit of man. The church gets this idea from the Jewish tradition. We have met with not a few clerics who defend this position with utmost steadfastness and vigor, yes one could say almost brutally. Usually they defend their position with the unstated intent of deepening and widening the chasm between man who has soul and soulless (how do they know that?) animals...

    The friend of animals knows to what inexpressible extent the mutual understanding between man and animal and feelings of togetherness can be developed, and there are many friends of animals in Germany, and also many who cannot accept animal torture out of simple humanitarian reasons. In general however, we still find ourselves in a desert of unfeeling and brutality as well as sadism. There is much to be done and we would first like to address vivisection, for which the words "cultural shame" do not even come close; in fact it must be viewed as a criminal activity.

    Graf Reventkow presents a number of examples of beastial vivisection crimes and affirms at the end, with mention of Adolph Hitler's sharp anti-vivisectionist positions, our demand that once and for all an end has to be brought to this animal exploitation.

    We German friends of animals and anti-vivisectionists have placed our hopes upon the Chancellor of the Reich and his comrades in arms who are, as we know, friends of animals. Our trust has not been betrayed! The New Germany brings proof that it is not only the hearth but bringer of a new, higher, more refined, culture:

    Vivisection, a cultural shame in the whole civilized world, against which the Best in all states have fought in vain for decades, will be banned in the New Germany!

    A Reich Animal Protection Law which includes a ban on vivisection is imminent and just now comes the news, elating all friends of animals, that the greatest German state, Prussia, has outlawed vivisection with no exceptions!

    The National Socialist German Workers' Party { NSDAP } press release states:

    "The Prussian minister-president Goering has released a statement stating that starting 16 August 1933 vivisection of animals of all kinds is forbidden in Prussia. He has requested that the concerned ministries draft a law after which vivisection will be punished with a high penalty *). Until the law goes into effect, persons who, despite this prohibition, order, participate or perform vivisections on animals of any kind will be deported to concentration camps."

    Among all civilized nations, Germany is thus the first to put an end to the cultural shame of vivisection! The New Germany not only frees man from the curse of materialism, sadism, and cultural Bolshevism, but gives the cruelly persecuted, tortured, and until now, wholly defenseless animals their rights { Recht }. Animal friends and anti-vivisectionists of all states will joyfully welcome this action of the National Socialist government of the New Germany!

    What Reichschancellor Adolph Hitler and Minister-president Goering have done and will do for the protection of animals should set the course for the leaders of all civilized nations! It is a deed which will bring the New Germany innumerable new elated friends in all nations. Millions of friends of animals and anti-vivisectionists of all civilized nations thank these two leaders from their hearts for this exemplary civil deed!

    Buddha, the Great loving spirit of the East, says: "He who is kind-hearted to animals, heaven will protect!" May this blessing fulfill the leaders of the New Germany, who have done great things for animals, until the end. May the blessing hand of fate protect these bringers of a New Spirit, until their godgiven earthly mission is fulfilled!

    R.O.Schmidt

    *) As we in the meantime have learned, a similar ban has been proclaimed in Bavaria. The formal laws are imminent - thanks to the energetic initiative of our Peoples' chancellor Adolph Hitler, for whom all friends of animals of the world will maintain forever their gratitude, their love, and their loyalty.

    From: Die Weisse Fahne {The White Flag} 14 (1933) : 710-711.

Here we see a writer in a socialist publication explicitly declaring that non-human animals have "rights." Given the absolute control of the press by the NSDAP, this constitutes an official proclamation.

In fairness, it should be noted that the proclaimed ban on vivisection was less than absolute in the entire Reich. Some German scientists continued to use animals rather than humans for research despite the threatened penalty. The "antivivisection" law that was actually passed was modeled after an existing British law that did not constitute an absolute ban, despite official proclamations to that effect.

Some might seem content to totally dismiss the phenomenon of Nazi animal protection as a propaganda maneuver, but Nazi animal protection ran far deeper than the proclaimed abolition of vivisection. Consider this excerpt from Arluke and Sax (op. cit., p. 9):

    "The preoccupation with animal protection in Nazi Germany was evident in other social institutions and continued almost until the end of World War II. In 1934, the new government hosted an international conference on animal protection in Berlin. Over the speaker's podium, surrounded by enormous swastikas, were the words "Entire epochs of love will be needed to repay animals for their value and service" (Meyer 1975). In1936 the German Society for Animal Psychology was founded, and in 1938 animal protection was accepted as a subject to be studied in German public schools and universities."

Many individuals in Nazi Germany genuinely believed in the "rights" of non-human animals, yet they simultaneously were capable of cruel behavior against members of the Jewish faith. Not only that, but they went as far as using animal protection as a justification for their inhumanity to the Jewish people, as explained by Arluke and Sax.

Because the officially-proclaimed absolute ban on vivisection was never codified in the Reichstag, the claim that Germany's ban on vivisection was, in part, a propaganda maneuver has some merit. However, this inconsistency provides yet another parallel to the contemporary animal "rights" movement. The prominent AR organization, People for the Ethical Treatment of Animals or PETA, spent (and is still spending) a large sum of money in a fruitless legal attempt to obtain control over the well-known Silver Spring Monkeys. One could argue that this money could have been better spent in other, less newsworthy efforts at animal protection. There are other well-known publicity antics. PETA's penchant for pie-in-the-face publicity stunts has drawn criticism from other AR proponents. For example, Gary Francione was quoted as criticizing PETA for it's "Three Stooges" approach to animal protection. Thus, like animal protectionist elements of the Third Reich, it seems that some components of the contemporary AR movement are, in part, highly motivated by considerations of public relations and propaganda.

Another point that could be made regarding Nazi animal protectionists is that they were inconsistent in their actions. When juxtaposed against the pronouncement of a ban on vivisection and claims of ethical superiority, the treatment of the Jewish people and hideous medical experiments that were conducted are arguably inconsistent. Arluke and Sax offered additional examples that illustrate the inconsistent actions of the alleged "...friends of animals..." in Nazi Germany. Once again, however, we encounter another parallel with the contemporary AR movement. At the same time that PETA was expending large sums of money to obtain custody of the Silver Spring Monkeys, they killed 32 "liberated" rabbits and roosters at their Aspin Hill animal "sanctuary" for reasons of "overcrowding." One wonders why a portion of their multi-million dollar annual budget could not have been used to provide suitable housing for those animals.

There is considerable evidence of acceptance of animal "rights" by officials of the Third Reich, who have proven to be some of the most heinous villians of our century. They loved those non-human animals, though. In Nazi Germany, practices such as vivisection were characterized as Jewish (by relating them to the ritual of kosher slaughter) and thereby vilified. Subsequently, reverence for the "rights" of animals was used to justify the oppression of Jewish people.

It is not my purpose to equate contemporary animal "rights" activists with Nazis. Although there are clear parallels, there are distinctions as well.

However, whenever animal activists argue today that giving rights to animals will produce a kinder, gentler society, it is perfectly appropriate to point out that the only modern civilization to officially embrace a philosophy of animal rights did not turn out to be more kind or more gentle.

http://www.hitler.org/links/NAP_5.html

Harhailtuani muutamilla epäilyttävilläkin sivuilla sattui käsiini myös seuraava kuva. Sen ajallisesta autenttisuudesta minulla ei ole tietoa -joka tapauksessa kiehtovaa materiaalia. Verkkolähde väittää sen ilmestyneen julkaisussa 'Kladderadatsch' 3. 9. 1933:



Kuvassa muut eläimet tervehtivät Göringiä, kuvatekstinä 'vivisektio kielletty'.

[Laika]

Ketjusta puuttuu  alajaottelu, ja siksi sitä on vaikea seurata. Kunhan ehdin, niin koetan käydä pikaisesti läpi viestini niiden sisällön mukaan ja laatia jonkinlaisen luonnosmaisen sisällysluettelon aiheista. Luonnollisesti kirjoittaessani viestejä en ole ajatellut niiden keskinäistä systematiikkaa lainkaan. Itse asiassa en ole kovin varma otsikon onnistuneisuudesta. Olen toki kiinnostunut ihmislajin kehityshistoriasta, mutta tarkastelen tieteenfilosofisista syistä paljolti ajanjaksoa 1700-1800- luvulta eteenpäin, ja nihiloin ihmis-eläin-dikotomian filosofisia perusteita. Tämä täytyy oivaltaa: kyseinen jako ei koskaan perustunut luonnontieteisiin, vaan luonnontieteet päinvastoin alkoivat murentaa sitä myöhemmällä ajalla. Jako on paljon vanhempi, ja sille löytyy juuret esimerkiksi judeokristillisestä etiikasta. Yhtäkaikki on liioiteltua puhua tieteellisestä maailmankuvasta -tänäkään päivänä- darwinismi sekoittui tuon ajan uskonnollisiin ja poliittisiin käsityksiin iloisesti ja mutkitta. Oikeastaan on harhaanjohtavaa koskaan puhua tieteellisestä aikakaudesta, ellei tarkoiteta jotain hypoteettista kaiken kansan älyllistymistä, jollainen kuuluu valistusajattelijoiden tyypilliseen utopiaan. Materialismin voimakas kantautuminen ja erityistieteiden synty tapahtuivat 1800-luvulla. Silloin luotiin pohja lähimenneisyyden traumaattisinakin pidettäville tapahtumille, jotka johtivat nykyisenlaiseen ihmis- ja eläinkäsitykseen länsimaissa.

Kaikkein parhaiten ihmis-eläin-dikotomian keinotekoisuutta kuvaavat historian sivupolut, kun tuo kaksijako tulee uhatuksi. Näin käy erityisesti Wallacen ja Darwinin löytöjen myötä, mutta laajemmin vielä sen yhteiskuntateknologian kehityksen myötä, jota Foucault kuvaa biovallan käsitteellä.

[wade]

Niin, tuo ketjulle antamasi otsikko on tosiaan saanut minut odottamaan sitä, kuinka eläinten oikeuksien käsitteleminen tulee liittymään antropologiseen etiikkaan, ts. ihmiselle ominaiseen eroteltuna jostakin toisesta (kuten muista eläimistä).

Mutta nyt vahvistitkin, että haluat nimenomaisesti purkaa ihminen-eläin -jaottelua, ehdottaa että se on keinotekoinen.

Itse olen ajatellut, että ihmisen eläimellisyys on aina tunnustettu. Esimerkiksi Aristoteleelle ihminen oli Zoon Politikon - "poliittinen eläin". Ja kun tällainen erottelu on tehty, ollaan alettu pohtimaan nimenomaan antropologista näkökulmaa: eli mikä erottaa ihmiseläimen jostain toisesta eläimestä.

Tai: miten ihmiselle ominaiset ilmiöt limittyvät hänen eläinluonteeseensa.

Koska on tutkittu nimenomaan tätä erityisesti inhimillistä puolta, on näkökulma yleensä painottunut ihmiseläimen inhimillisyyteen. Tarkoituksena ei välttämättä ole ollut ehdottaa, että ihminen on enemmän "ihminen kuin eläin", vaan että nyt kun puhutaan esimerkiksi ihmisen mentaalisista ominaisuuksista, niin puhutaan nyt niistä.

Jos ajatellaan filosofiaa: Filosofiointi tapahtuu ajattelemalla. Ja ihmiselle ajatteleminen on voimakas ja voimaannuttava kokemus, erityisesti jos satut olemaan taidokas filosofi. (Mutta katson että kuka tahansa ajattelemaan pysähtyvä nöyrtyy kokemuksensa edessä). Tässä mielessä on jossain määrin luonnollista myös se, että ajattelijat ovat korostaneet ihmisen ajattelevaa osaa yli esimerkiksi kehollisen osan. Inhimillistä osaa yli yleiseläimellisen. Tässä mielessä ihmisen erityisyyden ihannointi on osaltaan ymmärrettävää.

Uskonnollinen ajattelu toki hämmentää kuviota. Esimerkiksi ajatus siitä, kuinka Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Tämä toki ehdottaa, että ihminen on poikkeuksellinen, jumalallinen. Kuten Jumala aloitti jotain radikaalisti uutta luomalla maailman, myös ihmisellä on kyky (Jumalan kuvana) luoda uusia alkuja maailmaan.

Vielä toisin ilmaisten. Kun kirjoitat että ihmisen ja eläimen jaottelu ei alunperin perustunut tieteeseen. Ehkä ei. Ehkä se perustui syvälliseen kokemukseen: kykyyn reflektoida, tuntea ihmetystä, vaipua muisteluun, ja niin edelleen. Tällainen kokemus on intuitiivinen ja subjektiivinen. Se vaatii kunnioitusta. Ehkä muut eläimet pystyvät siihen ja siten syövät osaltaan ihmisen erityisyyttä, tiedä häntä, mutta ainakin meille näyttää siltä että vain me kykenemme siihen.

[Laika]

Ei varsinaisesti ole niin, etten haluaisi puhua, kuten ilmaiset, 'siitä miten eläinten oikeuksien käsitteleminen liittyy ihmiselle ominaiseen eroteltuna jostakin toisesta'. Meidän täytyy kuitenkin ennen mitään sellaista tunnistaa tietyt vakavat reunaehdot ylipäätään puhua etiikasta -ja siinä nähdäkseni moderni eläinsuojeluliike on epäonnistunut. Katsannossani on parempi vaieta etiikasta kuin antautua kevyesti puhumaan siitä puutaheinää, ja jälkimmäistä on harjoitettu viljalti. Jotta ymmärtäisimme paremmin keskustelun reunaehtoja, historiallinen tutkimus aiheesta on paikallaan. Se on historian uudelleenarviointia, sanoisinko, Nietzschen ja Foucault'n hengessä, kaikkien arvojen uudelleenarviointia. Eläinsuojeluliikkeen historiasta on pyyhitty pois sen totalitaariset ilmentymät, jotta liikkeen sanoma ei saisi tartuntaa: se on nähdäkseni virhe, ja hyvin tyypillistä inhimilliselle toiminnalle. Mieluummin historiaa tulisi tarkastella sulkeistamalla aikamme arvostelmat mahdollisuuksien rajoissa, ja yrittää ymmärtää historian tapahtumien sisäistä logiikkaa. Tällöin joudutaan kysymään perustavia kysymyksiä siitä, keitä me olemme ja mistä tulemme. Saattaa jopa olla, että kaikenlainen eettinen puhe on tuomittu epäonnistumaan, ja siitä on vaiettava. Silloin voidaan korkeintaan puhua tosiasioista ja historiallisista ehdollisuuksista, mikä on eri asia kuin kertoa, mitä pitäisi. Jos minun on ilmaistavissa olevan rajoissa -totuudellisuuteen pyrkien- pohjustettava ja sitten vaiettava, niin lienee ainakin perusteltua laatia pohjustuksesta kattava. Toki, haluaisin puhua etiikasta, ja samalla haluaisin monia muitakin mahdollisia maailmoja, joita en voi silti pitää voimassaolevina tosiasioina.

 Katsannossani eläinsuojeluliike on epäonnistunut. Mitenpä muuten? Jos se ei näkemykseni mukaan olisi, miksi edes vaivautuisin? Sen epäonnistumisen syyt juontavat juurensa omituisille sivupoluille tuotantotapojen, tieteen ja ihmiskäsityksen historiaan. Eläinten suojelemisen kysymys siinä laajuudessa kuin sen määrittelen niin ihmisten kuin muiden kärsimään kykenevien olentojen kärsimystä lievittävänä, ja husserlilaisen elämismaailman mahdollistamisena pitkälti on sitä, mitä etiikka ymmärrykseni mukaan tarkoittaa. Se ei ole varsinainen ongelma. Etiikan määritteleminen ei näyttäisi tarkoittavan meidän vielä puhuvan etiikasta. Tällöin puhumme vasta määritelmistä, ja niitä voidaan teoretisoida loputtomiin.
 Suhtaudun skeptisesti minkäänlaiseen 'etiikan teoriaan', sikäli lähtökohtani yhtenevät Wittgensteinin haluttomuuteen, tai ehkä paremmin sanottuna käsitykseen mahdottomuudesta välittää etiikkaa ikäänkuin eetos olisi jonkinlainen sääntöjen muodollislooginen kokoelma, joka voitaisiin siten omaksua. Sen sijaan pidän mahdollisena puhua menneisyydestä loogisena kuvana. Uskoakseni on periaatteessa mahdollista tehdä perusteltuja tulkintoja, että niin-ja-niin käsitettä X on käytetty eri aikoina, että pelkästään meidän käsityksemme eivät sisälly kielen ilmaisumahdollisuuksiin, vaan myös aiempien sukupolvien käsitykset implikoituvat kielen kautta. Siksi ihmis-eläin-dikotomia on tärkeä: se on luonteeltaan perustava kielen normi, ja se on sekä elettyä historiaa että nykyisyyden ymmärtämistä tietyillä ajattelutapoihin sidotuilla normeilla. Minä tarjoan perversiota kuvana ymmärtää elettyä historiaa paremmin, joskaan valistuksen näkeminen hirveyksiin johtaneena projektina ei ole pelkästään omani. Aiheesta kirjoittivat mm. kriittisen koulukunnan Max Horkheimer ja Theodor Alorno, joille valistus ei suinkaan merkinnyt edistykseen ja hyvinvointiin johtanutta järjen voittokulkua. Foucault'n nimeä en voi liikaa korostaa, koska hän puhuu ruumiista vallankäytön viimekätisenä objektina. Foucault'iin palaan myöhemmin lähemmin.

Sosiologit menevät helposti siihen ansaan, mistä he usein taloustieteilijöitä syyttävät, ihmisen näkemiseen pohjimmiltaan omalta kannaltaan rationaalisia valintoja tekevänä yksilönä. Haluan kääntää koko katsantotavan nurin, lausua, että ihminen on itse asiassa eräs eläinlaji, joka ei kyennyt ymmärtämään tuhansiin vuosiin lajiutumisestaan kosmologiaansa ja sen juuria, tai 1900-luvun (tai nykyisyyden!) ihminen sitä, että valistuksen projekti oli ihmistä vastaan suunnattu*. Ihmisen biologisoinnista tehtiin yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa oikeistoon liitetty tabu ilman, että sen laajaa yhteiskunnallista kontekstia, ekologisen ajattelun vaikutuksia politiikkaan ja 1800-luvulta asti alkanutta ihmis-eläin -dikotomiaan havahtumista olisi merkityksensä vaikuttavuudessa julkituotu. Kenties Aristoteles kutsui ihmistä poliittiseksi eläimeksi, mutta paradoksaalisesti eläin on ulkoistettu pitkälti politiikan tutkimuksestakin. Poliittinen eläin ihmisestä tulee toden teolla kolmannessa valtakunnassa sen lyhyen elinkaaren aikana. Projektin totaalinen konkurssi niin taloudellisesti, sotilaallisesti kuin moraalisestikin tekee vaikeaksi ymmärtää sen sisäistä logiikkaa silloisessa poliittisessa diskurssissa. Tuijottamalla keskitysleirien kauheuksia epäonnistumme juuri siinä, mitä tarkastelumme edellyttäisi, oman aikamme arvostelmien sulkeistamista historian ilmiöiden ymmärtämiseksi. Mitä sitten pitäisi ymmärtää? Mielestäni on perusteltu tulkinta sanoa, että kolmannen valtakunnan edistämä ihmiskuva oli osa laajempaa ekopoliittista liikettä. Silloinkin, kuten nyt joskin peilikuvana, dikotominen käsitys eläimestä ja ihmisestä kahtena eri kategoriana johti varsin perverssiin politiikkaan suojella muita eläimiä ja tuhota teollisesti ihmisiä. Minun aikani on yhtä perverssi käänteisessä mielessä: kokonaiset lajit hävitetään, toiset suljetaan ylisukupolvisesti lihaa tuottaviin tehtaisiin, ja tuotannon käyttämä materiaali piilotetaan hyväntuuliseen kampanjointiin iloisista animaatioporsaista, jotka tanssivat televisiossa. Meillä ei lajina näy olevan minkäänlaisia ajattelun työkaluja kohdata ja kontekstualisoida tuota vallankäytön suhdetta, vaan vastarinta on ainoa tapa tehdä siitä julkista. Siksi muut poliittiset liikkeet aika ajoin onnistuvat murtamaan esimerkiksi rasistisia tai sukupuoleen sidottuja ihmiskäsityksiä sosiaalisina normeina, mutta eläinsuhdetta on pidettävä yksityis- ja makuasiana.

*Vrt. edellä mainittu Foucault.

[MrKAT]

Vielä Hitlerin ruokavaliosta kun sattui sopiva kirja yöpöydällä olemaan.

"Hitler ei ollut luonteeltaan erityisen seurallinen. Hän ei tupakoinut eikä juonut alkoholia ja vältti myös kahvia ja vahvaa teetä. Lisäksi hän oli kasvissyöjä ja söi päivälliseksi mieluiten laihaa keittoa. Illan myöhäisinä hetkinä muutamien yksityisten ystävien seurassa hän saattoi kuitenkin  hieman sulaa ja ryhtyä puhumaan Rooman valtakunnasta, jota hän ihaili, tai briteistä, jotka olivat hänen mielestään yltäneet suuriin saavutuksiin, tai jostain 1800-luvun mahtipontisesta taidemaalarista, jotka olivat hänen suosikkejaan."
 -Karsten Alnaes: Pimeyden aika; Euroopan historia 1900-1945, Otava, 2007, s.527.

Tuo oli jotain 30-luvulla. Mutta ennen WWI:stä Hitler vietti joutoaikaa Wienin ja Munchenin kahviloissa ja herkutteli leivonnaisilla, eritoten täytekakuilla. Nuorena orpona hän eli paksusti, edesmenneiden vanhempien perinnöllä ja/tai virkamiesisän eläkkeellä. Silloin hän ei vielä ilmeisesti vihannut juutalaisia.

Mussolinin (diktaattorikauden) ruokavaliokin mainitaan s. 443:
"Hän söi useimmiten niukkoja aterioita, mieluummin spagettia, kokojyväleipää, tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, joi viiniä vain vähän mutta tuoremehuja ja maitoa runsaasti."

Eläin/kasvivertauksista kirjassa: Hitlerin mainitaan verranneen juutalaisia rottiin, syöpäläisiin ja loiseläimiin. Jossain kohti kirjassa mainittiin, että väestön rotupuhdistusta verrattiin puutarhaan, josta on kitkettävä rikkaruohot pois.

Kun nyt on jostain tullut viestiä että nykyisin taidelukion tai -oppilaitoksen ihmiset on eniten vegaaneja ja Hitler oli nuorena vesiväritaiteilija ja futurismin taidesuuntaus osoitti kohti fasismia niin liittyykö taidesuuntautuneisuus jonkin suuremman tunneherkkyyden kautta lihansyönnin/turkistuotannon/GMO:n-jne  kammoon?  Pitäisikö syitä etsiessä vilkaista myös biologian ja fysiologian suuntaan eikä vain kulttuurivirtauksiin? (US konservatiiveista on löytynyt fysiologista säikkyherkkyyttä uudelle, liberaalit taas ei hämiksiä ja muukalaisia säiky.)

[Laika]

Kun nyt on jostain tullut viestiä että nykyisin taidelukion tai -oppilaitoksen ihmiset on eniten vegaaneja ja Hitler oli nuorena vesiväritaiteilija ja futurismin taidesuuntaus osoitti kohti fasismia niin liittyykö taidesuuntautuneisuus jonkin suuremman tunneherkkyyden kautta lihansyönnnin/turkistuotannon/GMO:n-jne  kammoon?  Pitäisikö syitä etsiessä vilkaista myös biologian ja fysiologian suuntaan eikä vain kulttuurivirtauksiin? (US konservatiiveista on löytynyt fysiologista säikkyherkkyyttä uudelle, liberaalit taas ei hämiksiä ja muukalaisia säiky.)

Onhan se mahdollista. Tuolloin ajateltaisiin kulttuuribiologisen oven aukeavan molempiin suuntiin. Huomaatko tieteenfilosofisen ongelman, jonka silloin kohtaamme? Argumentti joudutaan korvaamaan olemusperäisellä ratiolla, ja vieläpä juuri samantyyppisellä, jonka vuoksi sosiobiologia joutui niin huonoon huutoon sodanjälkeisessä euroopassa. Jotta sillä olisi tutkimuksellista arvoa, tulisi ensin tarkastella kriittisesti kausaalisuuden ideaa laajemmin. Jopa kausaalisen ydinalueella fysiikassa syy-seuraus-suhteesta on jouduttu osin luopumaan klassisen mekaniikan jälkeen syntyneen kvanttifysiikan alueella. Syyt voidaan ajatella myös keskinäisriippuvaisesti, siis luopua prima causan ideasta.

The paper argues for a pragmatic account of genetic explanation. This is to say that when a disease or other trait is termed ‘genetic,’ the reasons for singling out genes as causes over other, also necessary, genetic and nongenetic conditions are not wholly theoretical but include pragmatic dimensions. Whether the explanation is the presence of a trait in an individual or differences in a trait among individuals, genetic explanations are context-dependent in three ways: they are relative to a causal background of genetic and nongenetic factors; they are relative to a population; and they are relative to the present state of knowledge. Criteria like causal priority, nonstandardness, and causal efficacy that purport to distinguish objectively between genetic causes and nongenetic conditions either incorporate pragmatic elements or fail for other reasons. When the pragmatic dimensions of genetic explanations are recognized, we come to understand the current phenomenon of “geneticization” to be a reflection of increased technological capacities to manipulate genes in the laboratory, and potentially the clinic, rather than theoretical progress in understanding how diseases and other traits arise. This calls into question the value of the search for theoretical definitions of designations like ‘genetic disease’ or ‘genetic susceptibility’ as directives for action.

http://link.springer.com/article/10.1023%2FA%3A1006583215835

Vielä valistuksen kritiikistä. Havaitsin seuraavan otteen kiinnostavaksi sitä taustaa vasten, että nykyinen ymmärrys 1930-luvun fasistisista liikkeistä on varsin ohut ja mustavalkoinen:

...In reality, however, an attitude of the radical right, that gave rise to fascism, towards modernity was much more complex. They criticised modernity for the sake of the upcoming future - the best illustrative example of such an attitude were the so-called German revolutionary conservatives. What they felt was not a melancholy for elapsing time but a great enthusiasm, with which they welcomed a new age of history approaching from the future. Seen in this perspective, the World War I determined a specific turning point. On the one hand it fully revealed the crisis mounting for a long time inside capitalistic and liberal society built on the 19th-century ideals. Then, the war had not destroyed the liberal world - it exposed its bankruptcy. The world war transformed a state - wrote Junger in his "Total Mobilization" - into a huge factory "mass producing armies" only to "send them day and night to the battlefields" where also mechanical slaughter was taking place. Thus the war revealed the true, inhuman face of liberal modernity. On the other hand, however, it triggered the forces that were to overcome the crisis - it made possible for a "new heroism" to be born among the war generation.

This new force searched for a new political form in which it could realise itself. The logic of civilisational progress destroyed all the old forms of collective life. Plutocratic liberalism was transforming the old world into a "society" unceasingly producing and standardising the world. Politics - in its liberal, i.e. democratic form - was completely subordinated to social interests. State - a perennial expression of the will to dominate and to fight - was turned into a servant of these interests, because "society" wanted safety and security, while fight implied risk.

Thus a nation and totalitarian state became the new political forms for the revolutionary conservatives. A liberal, industrial society was a prisoner of capitalism; a nation was to become its ruler. Then, fascism was realising a socialistic ideal - liberated labour from the tyranny of technology. This process was to be of benefits to all members of national community, and not only to one social class, as in case of Communism. To make it possible, the nation had also to liberate the state, to liberate it from long-lasting tyranny of technology and the "system".

http://www.omp.org.pl/stareomp/g_tot_ang.html

Huomautan vielä, että mainittu 'tyranny of technology' koski niin ihmisiä kuin muita tuotannolle alisteisia lajeja, ja koski ei vain käyttöteknologiaa esineinä vaan sitä laajempaa käsitystä, että modernisoitu yhteiskunta oli sekä teknologisen kehitystyön lopputuote että väline biologisen yksilön hallitsemiseen. Ihminen oli kuitenkin lajeista ainoa, joka pystyi muodostamaan poliittista vastarintaa yksilöönsä kohdistuvaa vallankäyttöä kohtaan. Teknistyvän yhteiskunnan epäkohta tuli esiin erityisesti vaan ei ainoastaan silloin, kun mekaaninen teurastus kohdistui ihmisiin. Se rampautti yksilön elämismaailman suunnilleen täydellisesti.

[MrKAT]

Oikaisten ja simplifioiden edellisien vinkkien mukaan piirsin käsitekuvan, jossa ruskealta puuttuu oikeudet (lyödään kuin vierasta sikaa) ja etiikan rajaviiva on kaksoisviivoitettu:

      "Hyvät" ihmiset  "Pahat" Ihmiset  ->demokratia+liberalismi.. -> WWI ->Hitler: Scheisse! Meitä on petetty!
       ===================
      "Hyvät" elukat    "Pahat" elukat 

-> Natsit valtaan, etiikan kaksoisviiva pystyyn:
       "Hyvät" ihmiset || "Pahat" Ihmiset  ->"rikkaruohojen" kaasukammioon
                                ||----------------
       "Hyvät" elukat   || "Pahat" elukat

Vielä jäi epäselväksi tuo oikea alanurkka, eli saiko "pahoja" elukoita (tuhoeläimet) käsitellä miten huonosti?

Kausaalisuudesta vielä. Tietysti voi kiistellä loputtomasti kvanttifysiikkaan analogisoiden mikä aiheutti mitä (Boyd+ Richerson Ei ainoastaan geeneistä(Terra Cognita) myös koittaa sanoa että geenit<->kulttuuriympäristö on vuorovaikutuksessa toisiinsa kausalisoiden).
 Mutta yksi asia on selvä: kausaali ei tässä makromaailmassamme mene taapäin ts. lapsuuden kokemukset vaikuttaa aikuisuudessa muttei taapäin ja WWII ei vaikuta WWI:een. (Aikakonetta ei ole keksitty ja tuskin kosmiset madonreiät ja minimustaukot ovat vierailleet maassa ihmisen kausaaleja kiusaamassa).