En pysty kuuntelemaan iskelmää, lasketaan se viakseni.
Jaa-a, mitenhän iskelmä nykyisellään määritellään? Joskus lapsuusvuosinani kaikki kevyt musiikki, joka ei ollut rokkia tai jatsia, oli iskelmää. Näin luulisin. Nykyisin musiikki on jaettu niin hienojakoisiin genreihin, että olen kauan sitten lakannut tunnistamasta, mihin kulloinenkin biisi kuuluu. Toisaalta rokiksi sanotaan jotain sellaista, jota itse en rokiksi tunnista esim. Maija Vilkkumaan tuotanto
Jos nyt pitkästä iästä on jotain iloa, niin ainakin se, että on voinut seurata ja nauttia musiikin kehittymisestä ja monipuolistumisesta. Noista olen sitten voinut napata, kuin rusinat pullasta, parhaat palat itselleni. Oikeastaan on aika vähän musiikinlajeja, joita ”en pysty kuuntelemaan”. Klassisen samoin kuin jazzin puolelta voisin mainita ns. kokeilevan nykymusiikin, joka kuulostaa lähinnä riitasointuiselta meteliltä, jonka kuunteleminen saa aikaan samanlaisen reaktion kuin joutuminen keskelle Stokkan hulluja päiviä.
Sain jopa kuunneltua tuon linkkaamasi biisin. Tuli mieleen ysäritekno, johon sain aikanaan perehtyä varhaisteinieni suosiollisella avustuksella. Heh, hauska lukivirhe tuli tuossa kun luin viestistäsi syntisen synteettiseksi popiksi. Konemusiikkiakaan ei omasta levyhyllystäni löydy, muuten kuin jokunen lapsilta perinnöksi jäänyt. Pitääpä joskus kuunnella, josko kuulija olisi kypsynyt niitä kuuntelemaan.
Muuten levyhyllyni on melkoinen sillisalaatti, josta löytyy kuunneltavaa mihin mielialaan tahansa. Olen ehdottomasti mielialakuuntelija.
