Niin, tiedämme että tänne tullaan myös etuisuudet mielessä ja vailla aietta osallisuuteen suomalaisessa yhteiskunnassa, myös rikollistaustan kera, mutta myös lukemattomista muista (legitiimeistä) syistä: ilmeisimmät elintasopakolaisiksi kutsutut turvapaikkamenettely karsii pois. Harmaalle alueelle jää paljon ihmisiä, ja pakolaisleirille jää paljon ihmisiä, joiden hätä on absoluuttisesti mitattuna paljon saapujien enemmistöä suurempi.
Nuiva politiikka on mahdollista, koska politiikka on täynnä mahdollisia ratkaisuja: tällä hetkellä kuitenkin vaikuttaa siltä että rajojen sulkeminen ei ole tapahtumassa ainakaan hetimiten. Itse en järkyty ja muuta pettyneenä Ruotsiin mikäli näin käy. Tämä rajojen sulkeminen ja Suomen vetovoiman alentaminen on kuitenkin vain yksi kysymys.
Toinen kysymys liittyy siihen, että nyt meille on jo tullut/pian tulossa kymmentuhansittain ihmisiä, joista joka tapauksessa iso osa tulee olemaan oikeutettuja lain mukaiseen pakolaisstatukseen. Tämän vuoksi on hyvä että on kommentoijia, kuten mks, jota kiinnostaa se mikä akuutti tarve meillä on reagoida siihen että meillä on jo (ja ennen kuin mahdollinen suuri muutos tapahtuu, määrä tulee lisääntymään) ihmisiä.
Sikäli kuin olemme realisteja (oletetaan nyt tässä että nimenomaan realisteja, ja jätetään väsyttävä ikuisuuskysymys rasismista sikseen) ja ymmärrämme että auttamiskykymme on rajallinen a.) koska tulijoita on potentiaalisesti satoja tuhansia, miljoonia, miljardi(?) ja b.) heikko taloudellinen tilanteemme on ajanut meidät kriisiin jo nykyisellä väestöpohjalla, emme voi väheksyä sitä kysymystä, kuinka toimimme kun ihmiset jo ovat maassa.
Realisteina me ymmärrämme että meidän on pyrittävä ratkaisemaan asiaa ongelmasuuntautuneesti: rajojen sulkeminen ja Suomen vetovoiman vähentämisen lisäksi myös tämä toinen asia, eli jo saapuneiden auttaminen, kotouttaminen, jne. on vakava kysymys.
Minua häiritsee se, mikäli lieveilmiöistä (todellisista ja mielikuvitelluista, molempia on ja molempia lienee luvassa edelleen) yleistetään kuva koko ilmiöstä. Itse olen skeptinen kotoutumisen mahdollisuuksien suhteen, mutta skeptisyyden ei soisi estävän yrittämistä. Silloin kyse on ongelmasuuntautuneen asenteen sijasta tunnesuuntautuneesta tavasta käsitellä asiaa.