Ongelmana on, että esimerkiksi aidon pahuuden perinpohjaiseksi ymmärtämiseksi meidän täytyisi käydä siinä, eikä ole takuita miten palata takaisin.
Väitän vastaan vaikka ongelmani on etten tiedä olenko oikeassa.
Mistä tiedät kohdatessasi aidon pahuuden että se on juuri sitä? Olen ymmärtänyt buddhalaisuuden tavoittena olevan valaistumisen olevan oivaltamista, joka kattaa koko olemisen ja maailman. Valaistunut ymmärtää pahuudenkin mutta ei erottele pahuutta ja hyvyyttä. Se menee niin päin että pahuuden oivaltaminen osana kaikkeutta ei ole valaistumisen edellytys vaan seuraus.
Varmaan lauseeni yllä voi ymmärtää useammalla tavalla, ja tarkoittamani ymmärtäminen pitää sisällään kokemuksen sellaisten valintojen käsilläolosta, joista pahansuopuudet valintoina tehdään. Konkretisoidakseni pitäisi edellisessä mielessä kokea murhanhimo kerran suonissaan ymmärtääkseen ihmistä, joka impulssin vallassa on surmannut toisen. Sellaisen ihmisen tekoa voidaan ymmärtää kuten yleisö seuraa turvallisesti draamaa* tarinassa, mutta ymmärtämisen täytyy jäädä vajaaksi. Käytin siis ymmärtämisen määrettä ikäänkuin kokemuksen siirtymänä tai syvän empatian tapaan. Wikipedia selittää empatian 'myötätuntoisena eläytymisenä'. Jälleen on muistettava, ettei ole lainkaan varmaa onko kyseinen myötätunto käännettävissä buddhalaisen filosofian tarkoittamaksi myötätunnoksi. Ei ole takeita missä määrin psykopaattiin eläytyminen on terveelle ihmiselle mahdollista tai pyrkimyksenä hyväksikään. En kiellä, etteikö huoleni kenties heijastele taikauskoani. Olen taipuvainen ajattelemaan, että tiedän jotain kielteisistä tunteista, ja etten välittäisi ymmärtää kaikkia niistä nykyistä enempää tarkoittamani myötäelämisen termein kuvattuna. Ymmärrämmekö vihaa, epätoivoa, kateutta tarpeeksi? Eikö ole hyvä, että näemme ymmärryksemme rajoille, ja voimme sanoa sen-ja-sen ymmärtävän (ja tässä ymmärryksellä en tosiaan tarkoittanut tieto-opillista ymmärtämistä, en lainkaan ajatellut asiaa tieto-opillisena kuin pikemminkin kokemuksellisena kysymyksenä) mainittuja pahuuden siemeniä meitä syvemmin? Niin voidaan sanoa ja siunata noiden ymmärryksen rajojen sijaintia mielemme kartalla.
Käsitteellisesti olen pitänyt hyvää ja pahaa kummallisen vanhanaikaisena dikotomiana, ja laajemman oivalluksen, tieto-opillisen ymmärtämisen, täytyy mitä luultavimmin käydä Nietzschen otsikkoa käyttääkseni hyvän ja pahan tuolle puolen. Laiskasti heittelin itse asiassa koko joukon keskenään heikosti yhteensopivia termejä: hyvän, pahan, ymmärryksen ja viitteen buddhalaiseen ajatteluun. Ymmärrys sopii paremmin osaksi epistemologian palapeliä, hyvä ja paha kristilliseen mytologiaan, ja buddhalainen käsitteistö on oma lajinsa. Kun ne laittaa keskenään samaan aitaukseen, saadaan lähinnä tulkintoja. Lisäksi vastuuttomiin tapoihini kuuluu levitellä käsitteistöä juuri tuohon tapaan. Olisi
hyvä tietää harvempia termejä ja käyttää niitä kirkkaammin ajateltuina. Yleensä niiden arkinen tarkkuus tietysti riittää käyttötarkoitukseensa, kunhan arkisena tarkoituksena ei ole linkittää tieto-oppia buddhalaiseen filosofiaan.
Mahdollisesti palaan lähemmin tieto-opin tarkoittamaan ymmärrykseen perehdyttyäni aiheeseen lähiaikoina paremmin.
*Kuriositeettina muistelen -vaan en löytänyt- epistemen tarkoittavan kreikkalaisen ulkoilmateatterin tiettyä osaa.
Picking up another theme in Plato's dialogues, the Stoics develop the idea that virtue is a kind of technê or craft of life, one that is based on an understanding of the universe. The relation, then, between epistêmê and technê in ancient philosophy offers an interesting contrast with our own notions about theory (pure knowledge) and (experience-based) practice. There is an intimate positive relationship between epistêmê and technê, as well as a fundamental contrast.http://plato.stanford.edu/entries/episteme-techne/
