Olen kirjoittanut tästä joskus muuallakin, mutta se on kiehtova aihe mainita: kristillinen kirkko kamppaili alkuaikoinaan opillisesta riidasta vuosisatoja, joka koski kristuksen ruumiillisuutta. Lyhyesti sanottuna oli niitä, joiden mielestä kristus oli puhdas jumala, niitä joiden mielestä kristuksella oli ihmis- ja jumalaspekti ja niitä, joiden mielestä kristus oli vain poikkeuksellinen ihminen (jaotteluja oli useampia ja ne olivat paljon hienosyisempiä ajatukseltaan, mutta hyvin karkeasti todettuna asia meni näin). Nämä opilliset kamppailut saivat tuulta purjeisiinsa eri lähteistä, kuten antiikin platonismista, gnostilaisuudesta ja niin edelleen.
Miksi tämä on relevanttia nykyfilosofialle? No, joidenkin mielestä ruumiin ja hengen -tai sanotaanko maailman corpuksen ja ajattelun kulttuurisuuden- välinen kaksijako on edelleen kielellisesti niin ratkaisematon, että ymmärrys pitäisi jakaa niiden kesken. Esimerkiksi joskus kuulee sanottavan, että ainoastaan ihminen kykenee intentionaaliseen ajatteluun. Kummallisella teologisella kiistalla on siis tärkeä filosofinen ja poliittinen ulottuvuutensa. Minulta meni kauan tajuta kyseinen yhteys, koska rehellisesti sanottuna en koskaan ottanut kovin vakavasti kristillisten teologien skolastisia väittelyitä. Ne olivat kuitenkin kysymyksiä, jotka askarruttivat eurooppalaisia oppineita pari vuosituhatta. Muun muassa mainitsemani oppi kristuksen ruumiista ratkesi vasta Nikean kirkolliskokouksessa satoja vuosia alkuseurakuntien syntymisen jälkeen, kun varhainen Raamattu ensimmäistä kertaa kodifioitiin ja luettelot harhaopeista saatiin kasattua kokoon. Kyse oli aikansa metafysiikan terävimmästä kärjestä, ja sitä harjoittaneet oppineet eivät olleet olennaisesti typerämpiä kuin nykyäänkään. Vain heidän tiedolliset ja kielelliset työvälineensä olivat huomattavasti vähemmän sofistikoituneita.
On muuten merkillepantavaa, että Lenin kirjoitti Empiriokritisismissään myöhemmin 1900-luvulla kattavan listauksen marxismin dogmeista ja liudasta harhaoppeja, ja sitä ryhdyttiinkin kutsumaan 'tieteelliseksi marxismi-leninismiksi'. Siitä kuitenkin enemmän tuonnempana.
suhteessa ruumiin ja sielun dualismiin naisen katsottiin varhain olleen lähempänä ruumista, ja sidoksissa enemmän tähän maailmaan kuin miehen. Taustalla lienee sama teologinen kina, jossa välillä yritettiin ymmärtää kristuksen ruumista maailmana, välillä platonisena ideana. Kyse on eräänlaisesta aspektiajattelusta, joka yhdistää sukupuolen sitä vastaavaan abstraktioon. Sen takia kristillisessä kirkossa ajateltiin asioilla olevan oma paikkansa maailmassa, myös naisella.
Aihe: Hilpeää periaatteellisuutta arkkipiispan vaalissa (Luettu 18128 kertaa)