Kirjoittaja Aihe: pelin politikkaa USA:ssa  (Luettu 13805 kertaa)

mks

  • Jäsen
  • ****
  • Viestejä: 366
pelin politikkaa USA:ssa
« : Ma 04.03.2024, 12:39:00 »
USAlaisila on tämän päivän perspektiivissä kaksi presidentttiehdokasta, Trump ja Biden. 330 miljoonainen kansa on löytänyt tämän kaksikon vaihtoehdoikseen ja selkeä enemmistö pitää molempia mahdottomina tehtävään.

Nikki Haley voitti republikaanien esivaalin Washingtonissa näyttävästi, mutta sillä ei ole isossa kuvassa mitään merkitystä. Haley tulee huomenna saamaan ennustetun murskatappion, mutta missä lienee syy siihen, että hän jatkaa.

Yksi "selitys" on, että hän saa varsin muhevaa rahoitusta edelleen. Tämä ei avaa jatkamisen logiikkaa, koska perimmäistä on miksi sitä rahoitusta saa.

Jotkut sanovat,. että kyseeessä on valmistautuminen 2028 vaaliin. Ok, siinä on hiukan järkeä.

Jotkut sanovat, että hän lopulta sittenkin pyrkii varapresidentiksi. Haley juuri ilmoitti luopuvansa republikaanisitoumuksestaan kannattaa Trumpia, jos tämä on presidenttiehdokas. Aika urhea peliliike, jos oikeasti varaa tilaisuutta varapresidentiksi.

Omissa kuvitelmissani Haley pitää ovea auki tilanteelle, jossa sekä Biden on maalattu nurkkaan fyysisten ja verbaalisten kompastusten vuoksi ja Trumpin ongelmaksi on alkavan dementia lisäksi noussut hänen pelikirjansa syvimmän sisällön avautuminen hänen mentorinsa  tekemäksi. Eli on palautettu kansakunnan muistiin Joseph Welch vastaan  Roy Cohn / McCarthy TV-spektaakkeli.

Tuo olisi hauska toto laittaa panoksia, ellei kyseessä olisi panostus, jonka suuruutta emme viime kädessä voi valita.

mks
Meiss' sama kude on kuin unelmissakin ja uni kietoo pientä elämäämme.
Shakespeare